Linja-autoalan työriitaan ei vielä sopua – lakko uhkaa keskiviikkona

3:51img
MTV seurasi ahtausalan työriidan sovittelua valtakunnansovittelijan toimistolla sunnuntaina
Julkaistu 27.02.2023 16:14

MTV UUTISET – STT

Linja-autohenkilökunnan ja huoltokorjaamoiden työriitaan ei saatu tänään sopua.

Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara kertoo Twitterissä, että sovittelu jatkuu huomenna.

Neuvotteluosapuolina ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT) sekä Autoliikenteen Työnantajaliitto (ALT).

Jos sopua ei synny, AKT:n ilmoittama linja-autohenkilökunnan lakko on alkamassa keskiviikkona aamuyöllä. Sen on ilmoitettu jatkuvan ensi viikon perjantaihin.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) on pyrkinyt vauhdittamaan linja-autohenkilökunnan palkkaneuvotteluja omalla lakkovaroituksella. JHL:n ilmoittama lakko Helsingin Bussiliikenteen työpaikoilla alkaisi niin ikään keskiviikkona, eikä sen päättymistä ole ilmoitettu.

Lakoilla voisi olla merkittäviä vaikutuksia bussiliikenteeseen erityisesti kaupunkien paikallisliikenteessä. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenteestä (HSL) on arvioitu, että vaikutukset olisivat tuntuvia.

Tampereella lakon arvioidaan toteutuessaan pysäyttävän yli puolet Nyssen linja-autoliikenteestä. Vaikutukset olisivat merkittäviä myös esimerkiksi Jyväskylän ja Kotkan paikallisliikenteessä.

Lue lisää: Sovittelu jatkuu: Linja-autoalan lakko iskisi erityisesti kaupunkeihin – katso lista

Uutista päivitetty kauttaaltaan kello 16.49.

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut