Jalkapallon Pohjois-Amerikan MLS-sarjassa ja cup-kilpailuissa viime aikoina ihastuttanut Lionel Messi säväytti jälleen perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, mutta tällä kertaa Argentiinan maajoukkueessa.
Messi, 36, ratkaisi kierteisellä vapaapotkulla 1–0-voiton Ecuadorista Etelä-Amerikan MM-karsintojen avausottelussa. Maalivahti Hernan Galindez reagoi laukaukseen seuraamalla sitä vain voimattomana paikaltaan, kun pallo leijaili muurin yli sisään.
Ottelun jälkeen Galindez vaihtoi myös pelipaitansa Messin kanssa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
LUE MYÖS: Käsittämätön munaus: Manchester United osoitti kunniaa tuomitulle pedofiilille
– Ecuador osoitti, että heillä on erittäin hyviä pelaajia, jotka ovat fyysisesti todella vahvoja, Messi suitsutti.
– Tiedämme, että meidän täytyy antaa jokaisessa ottelussa 100 prosenttia. Osoitimme, ettei joukkue ole mukavoitunut kaiken saavuttamamme jälkeen.
Messi johdatti joulukuussa Argentiinan sen historian kolmanteen maailmanmestaruuteen. Messille MM-kilpailut olivat uran viidennet, mutta kauan himoittu maailmanmestaruuskaan ei ole tyydyttänyt hänen menestysnälkäänsä maajoukkueessa.
LUE MYÖS: Siirtoikkuna umpeutui – näin paljon Saudi-Arabia tuhlasi rahaa uusiin pelaajiin
LUE MYÖS: Katso! Huuhkajien lohkossa hurjat maalikarkelot – tätä se tarkoittaa Suomen EM-haaveille
Kaikkien aikojen parhaisiin pelaajiin lukeutuva Messi osoitti jälleen arvonsa maajoukkueelle MM-karsintaottelussa ja teki voittomaalin Ecuadorin verkkoon 78. peliminuutilla. Hän ei ole vahvistanut vielä, jatkuuko maajoukkueura vuoden 2026 MM-kilpailuihin saakka.
Messi painotti MM-juhlahumun olevan ohi ja maajoukkueen keskittyvän ajankohtaisiin otteluihin.
– Meidän pitää olla tietoisia siitä, että olemme saaneet nauttia paljon kaikesta, mutta se on nyt ohi. Meidän täytyy katsoa eteenpäin, seitsemän kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi valittu argentiinalainen paalutti.