Sveitsiläinen Young Boys nousi 2–1-voittoon suuren osan ottelusta vajaamiehisenä pelannutta Manchester Unitedia vastaan jalkapallon Mestarien liiga -kauden avausottelussa.
Manchester Unitediin kauden alla palannut Cristiano Ronaldo ylsi kunnioitettavaan saavutukseen jo pelin alkaessa, kun hän nousi uransa 177. Mestarien liiga -ottelullaan Iker Casillasin rinnalle kaikkien aikojen eniten otteluja kyseisessä kilpailussa tahkonneeksi pelaajaksi.
13. minuutilla Ronaldo käytti Unitedin ensimmäisen maalintekopaikan hyväkseen. Hän jatkoi pallon Young Boys -maalivahti David von Ballmoosin jalkojen kautta juuri maaliviivan yli saatuaan Bruno Fernandesilta tarkan, matalan keskityksen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Unitedin ilta kuitenkin vaikeutui 35. minuutilla, kun Aaron Wan-Bissaka ajettiin ulos. Englantilainen talloi Young Boysin Christopher Martins Pereiraa kivuliaasti jaloille.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
United joutui vajaalla pelatessaan pitkälti puolustuskannalle. Young Boys onnistui kuittaamaan taiston tasoihin lopulta 66. minuutilla. Osuman viimeisteli Nicolas Moumi Ngamaleu.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lisäajan viidennellä, viimeisellä minuutilla ottelua vahvasti hallinneen Young Boysin Jordan Siebatcheu painoi lähietäisyydeltä pallon United-maalivahti David de Gean selän taakse, ja ennakkosuosikki United kärsi sokeeraavan tappion. Osumaa edelsi Unitedin Jesse Lingardin karmiva harhasyöttö omalle puolustusalueelle.
Video Young Boysin voittomaalista on katsottavissa jutun ylälaidasta.
Sevillassa historiallinen peli
Alkuillan toisessa ottelussa Sevilla ja RB Salzburg tekivät historiaa. Jo lukemin 1–1 päättyneen ottelun avausjaksolla tuomittiin neljä rangaistuspotkua, joista kolme Salzburgille ja yksi Sevillalle.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Mestarien liiga -ottelussa tuomittiin neljä rangaistuspotkua.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Salzburgin Luka Sucic maalasi pilkulta kerran, Ivan Rakitic puolestaan hyödynsi Sevillan ainoan rangaistuspotkun. 50. minuutista lähtien Sevilla pelasi yhden vajaalla, kun Youssef En-Nesyri ajettiin toisesta varoituksen arvoisesta rikkeestään ulos sukeltamisensa jälkeen.
Mestarien liiga -ilta jatkuu kuudella kello 22 käynnistyvällä ottelulla. Kattaukseen kuuluvat muun muassa ottelut Barcelona – Bayern München, Chelsea–Zenit ja Malmö–Juventus.
Chelsean vaihtopenkillä on yllätysnimi, 19-vuotias suomalaismaalivahti Lucas Bergström. Malmön suomalaistoppari Niklas Moisander on joukkueensa ottelusta sivussa.