Miksi festivaalilippujen hinnat ovat nousseet näin korkealle ja tuleeko se vaikuttamaan festareiden tulevaisuuteen? Kotimaista elävää musiikkia edustavan etujärjestön LiveFIN:n viestintäpäällikkö Susanna Hulkkonen vastasi polttaviin kysymyksiin yllä olevalla videolla.
Vaikka inflaatio on iskenyt ja hinnat ovat nousseet monella muullakin elämän osa-alueella, ovat festivaalilippujen hinnat karanneet täysin omille raiteilleen. Kuluttajahintaindeksi näyttää noin 35 prosentin nousua 15 vuodessa, kun taas lippujen suhteen nousua on tapahtunut jopa 160 prosenttia.
Esimerkiksi kolmen päivän lippu Flow-festivaalille maksaa lähes 250 euroa, kun vielä 15 vuotta sitten sen sai 94 eurolla.
Pitääkö festivaalien järjestäjien pelätä, että osa tulijoista jäisi kotiin kovien hintojen takia? Dagens Nyheter kertoo Ruotsissa tapahtuneesta livemusiikin kokemasta murroksesta, kun yhä useampi valitsee keskikokoiset festivaalit suurten sijaan sekä kotimaiset esiintyjät ulkomaisten jättinimien sijaan. Lisäksi Britanniassa jo 40 festivaalia on jouduttu perumaan tältä kesältä, johtuen muun muassa yleisestä kustannusten noususta.
Miksi yhden viikonlopun festaroinnista täytyy pulittaa lähes systemaattisesti jo 250 euroa? Miten hallituksen kaavailema kulttuuri- ja viihdelippujen arvolisäveron korotus 10:stä 14:een mahdollisesti vaikuttaisi festareiden tulevaisuuteen?