Rallin MM-kauden yhdeksäs osakilpailu ajetaan perjantaista sunnuntaihin Saksassa. MTV Sport seuraa asvalttirallin tapahtumia hetki hetkeltä.
Lauantaina ajettiin yhdeksän erikoiskoetta, joilla Sebastien Ogier kasvatti yli puolen minuutin johdon tallikaveriinsa Jari-Matti Latvalaan.
Saksan MM-rallin tilanne, EK17/21:
1. Sebastien Ogier VW 2.55.42,5 2. Jari-Matti Latvala VW +33,8 3. Andreas Mikkelsen VW +1.47,5 4. Dani Sordo Hyundai +2.14,3 5. Thierry Neuville Hyundai +2.23,8 6. Elfyn Evans Ford +2.53,5 7. Mads Östberg Citroen +2.56,7 8. Ott Tänak Ford +4.10,7 9. Hayden Paddon Hyundai +4.34,6 10. Stephane Lefebvre Citroen +4.43,3
Kello 20.23: Lauantain rallipäivä on nyt vedetty läpi kärjen osalta. Sebastien Ogier oli omaa luokkaansa varsinkin Baumholderin sotilasalueella ja kiskaisi reilun puolen minuutin johdon Jari-Matti Latvalaan. Kilpailu jatkuu sunnuntaiaamuna heti kello kahdeksan jälkeen. Silloin jatketaan!
EK17 Bosenberg 2 (17,13 km)
Kello 20.18 (EK17): Hyundain Dani Sordo ja Thierry Neuville ratkovat keskenään nelostilan kohtalon sunnuntaina. Sordo on kiinni paremmassa sijoituksessa 9,5 sekunnin erolla belgialaiskuljettajaan. "Ei lainkaan huono päivä. Meillä oli pieniä ongelmia, mutta muuten kaikki meni hyvin", Sordo sanoo ralliradiolle.
Kello 20.06 (EK17): Volkswagen lähtee päätöspäivään kolmoisjohdossa. Andreas Mikkelsen on kiinni viimeisessä palkintosijassa, eikä hänellä ole uhkaajia lähietäisyydellä. "Yksi päivä vielä jäljellä, keskityn täysillä sunnuntaita varten. Seb ja Jari-Matti ajavat selvässä johdossa, eikä minullakaan ole hätää", Mikkelsen kertoo ralliradiolle.
Kello 20.02 (EK17): Jari-Matti Latvala häviää 1,5 sekunnilla Ogierille Bosenbergin pätkällä. Ogierin johto Latvalaan nähden on nyt 33,8 sekuntia. "Lopussa menimme vähän leveäksi ruoholle yhdessä mutkassa. Olen ajanut järkevästi tässä rallissa, en ole puskenut liikaa. Yritän jatkaa samaan malliin loppuun asti", toisena oleva Latvala suunnittelee.
Kello 19.58 (EK17): Rallia johtava Sebastien Ogier ajaa lauantain viimeisen pätkän maaliin. Ranskalaisella on syytä hymyyn, sillä hänellä on yli puolen minuutin johto ennen päätöspäivän neljää erikoiskoetta. "Tämä oli täydellinen päivä meille. Pystyimme tekemään eroa Panzerplattessa ja se oli avainasia", Ogier sanoo WRC:n ralliradiolle.
Kello 19.49 (EK17): Sebastien Ogier ja Jari-Matti Latvala ovat startanneet lauantain viimeiselle pätkälle.
Kello 19.45: Saksan MM-rallin lauantai on viimeistä pikataivalta vaille paketissa. Bosenbergin pätkä alkaa parin minuutin päästä.
Kello 19.21: Lauantain viimeinen erikoiskoe alkaa kello 19.47 Suomen aikaa.
EK16 Panzerplatte Lang 2 (45,61 km) *Ogier
Kello 19.19 (EK16): Rallin kärkikuljettaja Sebastien Ogier oli täysin omilla sekuntiluvuillaan toiseen kertaan ajetulla Panzerplatte Langilla. Hän peittosi toiseksi sijoittuneen Jari-Matti Latvalan peräti 15,3 sekunnilla ja kasvatti kokonaisjohtonsa 32,3 sekuntiin. Ogierin huikea suoritus saattoi ratkaista kilpailun lopullisesti ranskalaisen hyväksi.
Kello 19.15 (EK16): Hyundain Dani Sordo vankistaa asemaansa neljännellä sijalla pienestä vaihdelaatikkoviasta huolimatta. Hän on nyt 10,5 sekuntia tallikaverinsa Thierry Neuvillen edellä.
Kello 19.11 (EK16): Fordin Ott Tänak saapuu maaliin yli puolitoista minuuttia Ogierille jääneenä. Tänak ajoi ulos erikoiskokeen alkupuolella. "Pääsimme takaisin tielle, mutta starttimoottorissa oli vika, ja sen vuoksi auton käynnistämisessä kesti minuutin verran", Tänak kertaa ralliradiolle.
Kello 19.02 (EK16): Hyundain Thierry Neuvillekin ihmettelee maalissa Ogierin hirmuaikaa. Volkswagenin ranskalaismestari paransi aamupäivästä EK-aikaansa noin viidellä sekunnilla - eikä kenelläkään muulla ole siihen sanan sijaa.
Kello 18.57 (EK16): Ogier sanoi muutama minuutti sitten ajaneensa pätkän hyvin. Mutta suoritus oli huomattavasti parempi kuin hyvä, sillä Jari-Matti Latvala häviää tallikaverilleen peräti 15,3 sekunnilla! Yli puolen minuutin päähän Ogierista pudonnut Latvala on häkeltynyt Ogierin ajasta pätkän maalissa. "Luulin tulleeni hyvin, mutta ilmeisesti on ajettu huonosti. En ymmärrä tätä. Fiilis oli hyvä, eikä ollut mitään ongelmia, mutta se ei näy kellossa. Tämä oli yllätys", Latvala sanoo.
Kello 18.52 (EK16): Volkswagenin Sebastien Ogier on selvittänyt rallin pisimmän erikoiskokeen toistamiseen ja mitä todennäköisimmin hän vie EK-voiton. "Löysin hyvät säädöt, ja renkaat kestivät hyvin", Ogier iloitsee WRC:n ralliradiolle.
Kello 18.48 (EK16): WRC:n ralliradion mukaan Ott Tänak on ajanut ulos Panzerplatten pikataipaleella. Ford-kuljettaja pääsee kuitenkin jatkamaan matkaa.
Kello 18.46 (EK16): Latvala jää lisää Ogierista. 28 kilometrin kohdalla eroa ranskalaiseen on jo yli kahdeksan sekuntia. Voittotaisto taitaa karata Latvalalta tässä ja nyt.
Kello 18.40 (EK16): 20 kilometrin kohdalla Ogier on 5,1 sekuntia Latvalan edellä.
Kello 18.35 (EK16): Latvala on heti vaikeuksissa. Vajaan kahdeksan kilometrin kohdalla hän on 4,8 sekuntia Ogieria jäljessä.
Kello 18.25 (EK16): Panzerplatten pitkä versio käynnistyy minuutin kuluttua. Jari-Matti Latvala on voittanut kaksi edellistä erikoiskoetta. Ei muuta kuin lisää pökköä pesään, J-M! Latvala on 17 sekuntia jäljessä kilpailua johtavaa Sebastien Ogieria.
EK15 Arena Panzerplatte 3 (2,87 km) *Latvala
Kello 18.28 (EK15): VW:n Jari-Matti Latvala voittaa erikoiskokeen kymmenyksen erolla Hyundain Dani Sordoon. Kisaa johtava Sebastien Ogier, Hyundain Dani Sordo ja Citroenin Kris Meeke jakavat kakkosajan jäätyään kaksi kymmenystä Latvalasta.
Kello 18.17 (EK15): Viidentenä kokonaiskilpailussa ajava Thierry Neuville tykittää Hyundaillaan toiseksi nopeimman ajan. Hän häviää vain yhdellä kymmenyksellä Latvalalle.
Kello 18.11 (EK15): Latvala paahtaa pätkän 0,2 sekuntia Ogieria nopeammin. VW-parivaljakon välinen ero on nyt 17 sekuntia Ogierin hyväksi ennen päivän kahta viimeistä erikoiskoetta.
Kello 18.08 (EK15): Ogier pysäyttää kellot aikaan 1.45,9. Samaan aikaan Jari-Matti Latvala käskyttää Volkswagen Poloaan betoniteillä.
Kello 18.07 (EK15): VW:n Sebastien Ogier on jo vauhdissa Arena Panzerplatten pätkällä.
Kello 18.05: Ralli jatkuu tuota pikaa Baumholderin armeija-alueella, jossa ajetaan kaksi erikoiskoetta pikatahtiin. Ensin vuorossa on lyhyt Arena Panzerplatte ja heti perään maratonia pidempi Panzerplatte Lang.
Kello 17.15: Graftschaftin pikataival on nyt kärjen osalta takana. Seuraava erikoiskoe alkaa vajaan tunnin kuluttua kello 18.06. Silloin kaasutellaan jälleen Baumholderin armeija-alueen betoniteillä.
EK14 Grafschaft 2 (18,35 km) *Latvala
Kello 17.08 (EK14): Pohja-aika merkitään Jari-Matti Latvalalle, joka oli 1,3 sekuntia Sebastien Ogieria nopeampi toiseen kertaan ajetulla Graftschaftin erikoiskokeella. Pätkävoitto oli Latvalan kolmas tässä rallissa. Kokonaistilanteessa Latvala supisti Ogierin johdon 17,2 sekuntiin.
Kello 17.03 (EK14): Hyundain Dani Sordon ja Thierry Neuvillen taisto neljännestä sijasta käy tiukkana. Sordo lyö tallikaverinsa 0,4 sekunnilla ja on nyt 7,1 sekuntia belgialaisen edellä. "Minulla oli taas ongelmia vaihteiden kanssa neulansilmissä. Muuten olen tyytyväinen."
Kello 16.53 (EK14): Kolmatta sijaa pitävällä Andreas Mikkelsenillä ei ole uhkaajia lähellään, joten hänellä on varaa testata uusia osia autossaan. Hän jää 12,5 sekuntia Latvalan ajamasta pohja-ajasta. "Autoon vaihdetiin uusi tasauspyörästö, ja sen kanssa ajaminen vaatii hieman totuttelua", Mikkelsen sanoo.
Kello 16.47 (EK14): Suomen ralliässä Jari-Matti Latvala supistaa Sebastien Ogierin johtoa 1,3 sekunnilla. Ogier on nyt kisan keulilla 17,2 sekunnin erolla tallikaveriinsa. "Minulla oli hyvä fiilis. Nyt tuli paremmin kuin aamulla", Latvala jutustelee.
Kello 16.45 (EK14): Rallin kärkikuljettaja Sebastien Ogier on rennolla tuulella maalissa. Ranskalainen ajaa pätkän ajassa 10.42,5. "Olen tyytyväinen. Pätkällä oli joitain likaisia paikkoja, joissa en ottanut riskejä", Ogier sanoo ralliradiolle.
Kello 16.38 (EK14): Kuuden kilometrin kohdalla Latvala on neljä kymmenystä Ogieria nopeampi.
Kello 16.33 (EK14): VW:n Sebastien Ogier ja Jari-Matti Latvala ovat jo lähteneet iltapäivän ensimmäiselle erikoiskokeelle.
Kello 16.31: Volkswagenin tallipäällikkö Jost Capito kertoo WRC:n ralliradion haastattelussa, että hän on kertonut kuljettajilleen ainoastaan sen, että autot pitää tuoda maaliin. Toisin sanoen Latvalalla on vielä lupa taistella voitosta, mutta siinä on omat riskinsä.
Kello 16.29: Aamupäivän viidellä erikoiskokeella Sebastien Ogier ajoi peräti neljä pohja-aikaa ja venytti johtonsa 18,5 sekuntiin. Toisena ajava Jari-Matti Latvala kirjautti yhdet pohjat. Toivottavasti Latvala löytää paremman tahdin iltapäivän pätkillä ja nousee vielä haastamaan ranskalaisen tallikaverinsa. Vai onko Volkswagen antanut jo tallimääräyksen kuljettajilleen?
Kello 16.27: Tervetuloa takaisin seurantaan. Huoltotauko on takana ja seuraava erikoiskoe alkaa aivan muutaman minuutin kuluttua.
Kello 13.06: Aamupäivän pätkät on nyt paketoitu kärjen osalta. Vedetään hetki henkeä ja palataan asiaan päivähuollon ja lounastauon jälkeen!
EK13 Panzerplatte Lang 1 (45,61 km) *Ogier
Kello 13.00 (EK13): Erikoiskokeen voitto menee jälleen Sebastien Ogierille, joka oli vakuuttavassa vireessä Baumholderin armeija-alueella. Ennen kolmea Panzerplatten pikataivalta Ogierin johto Jari-Matti Latvalaan oli yhdeksän sekuntia, mutta hän tuplasi johtonsa kolmella pohja-ajalla. Kaikkiaan ranskalainen on kirjauttanut tässä rallissa jo 11 pohja-aikaa.
Kello 12.52 (EK13): Hyundai-kuljettajat Dani Sordo ja Thierry Neuville vaihtavat jälleen paikkoja keskenään. Tällä kertaa Sordo kaappaa nelossijan belgialaiselta tallikaveriltaan 6,7 sekunnin erolla.
Kello 12.45 (EK13): Jo tässä vaiheessa on varmaa, että Sebastien Ogier ottaa jälleen erikoiskoevoiton. Ogierilla on jo sellainen johto, että ranskalaisen pysäyttäminen vaikuttaa lähes toivottamalta, ellei hän ajaudu vaikeuksiin.
Kello 12.43 (EK13): Ford-kuljettaja Robert Kubica on pysähtynyt Panzerplatten varrelle.
Kello 12.42 (EK13): VW:n Andreas Mikkelsen häviää Ogierille 20 sekuntia kisan pisimmällä erikoiskokeella. Kokonaistilanteessa hän on jo yli minuutin päässä ranskalaisjohtajasta.
Kello 12.39 (EK13): Latvala kuulosti lähes alistuneelta ralliradion haastattelussa erikoiskokeen maalissa. Onko Volkswagenilta tullut kenties tallimääräys siitä, että tilanne jäädytetään ja autot tuodaan varmasti maaliin?
Kello 12.35 (EK13): Toisena ajava Jari-Matti Latvala ei yllä lähelle Ogierin aikaa. Hän häviää tallikaverilleen 6,8 sekuntia ja putoaa kokonaistilanteessa 18,5 sekunnin päähän ranskalaisesta. "Auto ei ollut sellainen kuin odotin. Se ei toiminut näissä olosuhteissa, se oli liian jäykkä", Latvala toteaa.
Kello 12.33 (EK13): Volkswagenin Sebastien Ogier on selvittänyt monsterin ajassa 25.39,1. Se jäänee pohja-ajaksi. "Vaikea pätkä varsinkin nyt, kun ei näe muiden väliaikoja. Tuli ihan hyvin, renkaat olivat hieman kuluneet lopussa, mutta olen tyytyväinen", rallia johtava Ogier sanoo WRC:n ralliradiolle ja suuntaa kohti päivähuoltoa.
Kello 12.24 (EK13): Ero kasvaa Ogierin hyväksi. 28,8 kilometrin kohdalle Latvala saapuu 3,4 sekuntia Ogieria hitaammin.
Kello 12.21 (EK13): Ogier on aloittanut erikoiskokeen Latvalaa vikkelämmin. Kolmannella väliaikapisteellä ranskalainen on 2,8 sekuntia edellä tallikaveriaan.
Kello 12.10 (EK13): Nyt päästään kunnon monsteripätkälle! Panssarivaunujen harjoitusväylillä ajettavalla Panzerplatten pitkällä versiolla on mittaa yli 45 kilometriä. Renkaat joutuvat koetukselle näillä betonibaanoilla. Kilpailun kärki on jo startannut erikoiskokeelle.
EK12: Arena Panzerplatte 2 (2,87 km) *Ogier
Kello 12.05 (EK12): Citroenin Stephane Lefebvre ja Hyundain Dani Sordo estävät Volkswagenin kolmoisvoiton toiseen kertaan ajetulla Arena Panzerplattella. Sebastien Ogier nappaa pikataivalvoiton 0,5 sekunnin erolla Lefebvreen. Sordo ja Andreas Mikkelsen jakavat kolmosajan (+0,9). Jari-Matti Latvala jää pohja-ajasta 1,1 sekuntia.
Kello 11.58 (EK12): Pieni videonäyte rallia johtavan Sebastien Ogierin vedosta Arena Panzerplattella:
Kello 11.54 (EK12): Volkswagenin Andreas Mikkelsen kiilaa jälleen Ogierin ja Latvalan väliin. Norjalainen jää 0,9 sekuntia Ogierin pohjista.
Kello 11.50 (EK12): Myös Jari-Matti Latvala parantaa aikaansa, mutta häviää toistamiseen Ogierille. Tällä kertaa Ogier on 1,1 sekuntia Latvalaa nopeampi. Ogier johtaa rallia nyt 11,7 sekunnin erolla suomalaiseen.
Kello 11.48 (EK12): VW:n Sebastien Ogier ajaa pätkän toisella kerralla lähes sekuntia nopeammin. Taululle kirjataan aika 1.45,6.
Kello 11.45 (EK12): Kärki paineli vasta muutama minuutti sitten Arena Panzerplatten läpi, mutta heti perään he lähtevät vetämään pätkän toistamiseen. Sebastien Ogier on jo vauhdissa erikoiskokeella.
EK11 Arena Panzerplatte 1 (2,87 km) *Ogier
Kello 11.55 (EK11): Erikoiskokeen voiton vie lopulta Sebastien Ogier neljän kymmenyksen erolla Hyundain Dani Sordoon. Hyundain Thierry Neuville sijoittuu kolmanneksi.
Kello 11.41 (EK11): Norjalainen Andreas Mikkelsen kiilaa VW-tallikavereidensa Ogierin ja Latvalan väliin toiseksi. Mikkelsen jää 1,2 sekuntia Ogierin pohja-ajasta. Kokonaistilanteessa Mikkelsen jatkaa kolmantena.
Kello 11.36 (EK11): Rallissa toisena oleva Jari-Matti Latvala häviää Ogierille 1,6 sekuntia ensimmäiseen kertaan ajetulla Arena Panzerplattella. Ogier ajaa nyt kisan kärjessä 10,6 sekunnin erolla suomalaiseen.
Kello 11.34 (EK11): VW:n Sebastien Ogier ajaa minipätkän ajassa 1.46,5. Samaan aikaan Jari-Matti Latvala starttaa erikoiskokeelle.
Kello 11.32 (EK11): Rallin kärkikuljettaja Sebastien Ogier on startannut Arena Panzerplattelle, jolla on mittaa vain vajaat kolme kilometriä.
Kello 11.29: Kuljettajien on syytä varoa Panzerplattella näitä teitä reunustavia "hinkelsteineja".
Kello 11.28: Panzerplatten minipätkä ajetaan pian kahdesti ja heti niiden perään Panzerplatten pitkä versio, jolla on mittaa yli 45 kilometriä.
Kello 11.06: Panzerplattelle on saapunut kiitettävästi katsojia.
Kello 10.41: Seuraavaksi rallikaravaani suuntaa Baumholderin sotilasalueelle, jonka betonibaanoilla rymistellään normaalisti panssarivaunuilla. Kuljettajat ajavat alueella peräti kolme erikoiskoetta pikatahdilla ennen huoltotaukoa. EK11 alkaa kello 11.32 Suomen aikaa.
EK10: Bosenberg 1 (17,13 km) *Latvala
Kello 10.53 (EK10): Tiedot eivät pitäneet täysin paikkaansa, sillä Suninen ajaa toistaiseksi kolmanneksi nopeimman ajan WRC2-luokassa. "Kaikki on ok. Muutama lukkojarrutus, mutta ei sen kummempaa", kuittaa Suninen, joka on viidentenä luokassaan.
Kello 10.45 (EK10): WRC:n ralliradion mukaan WRC2-luokassa kilpaileva Teemu Suninen saattaa olla vaikeuksissa.
Kello 10.39 (EK10): Volkkarin Jari-Matti Latvala vie tämän erikoiskokeen voiton huikealla suorituksellaan. Hän peittosi tallikaverinsa Sebastien Ogierin selkeällä 2,8 sekunnin erolla. Kokonaistilanteessa Latvala supisti Ogierin johdon yhdeksään sekuntiin.
Kello 10.34 (EK10): Hyundain Thierry Neuville hyötyy tallikaverinsa Dani Sordon ongelmista ja nousee kokonaistilanteessa neljänneksi espanjalaisen edelle. Hyundai-kuskien välinen ero on vain 1,8 sekuntia. "Minulla on pieni vika vaihteissa, en pysty kunnolla vaihtamaan pienemmälle vaihteelle neulansilmissä", Sordo selvittää ralliradiolle.
Kello 10.28 (EK10): M-Sportin Fordia ohjastava Elfyn Evans antaa rehdin tunnustuksen Latvalalle: "Hieno aika Jari-Matilta", hän sanoo hävittyään 6,9 sekuntia suomalaiselle. Evans on kilpailussa kuudentena.
Kello 10.22 (EK10): Norjalainen Andreas Mikkelsen häviää Latvalalle 5,9 sekuntia Bosenbergissa. Mikkelsen jatkaa kisassa kolmantena, mutta eroa kärkeen on kertynyt jo 44,9 sekuntia.
Kello 10.15 (EK10): VW:n Jari-Matti Latvala tykittää huippuajan Bosenbergissa! Hän lyö tallikaverinsa Ogierin 2,8 sekunnilla ja nousee yhdeksän sekunnin päähän kilpailua johtavasta ranskalaisesta. "Nyt tuli hyvin. Muistin tämän pätkän vuodelta 2007. Nautin ajamisesta ja nuotti toimi hyvin", Latvala iloitsee ralliradiolle.
Kello 10.13 (EK10): Rallia johtava Sebastien Ogier tulee maaliin ajassa 9.17,7. "En ottanut riskejä. Ensimmäisellä ajokerralla keskityn parantamaan nuottia iltapäivää varten", Ogier toteaa WRC:n ralliradiolle.
Kello 10.10 (EK10): Seuraavassa väliajassa Latvala on jo yli kaksi sekuntia Ogierin edellä! Näin sitä pitää! Ei muuta kuin sukka syyläriin, J-M!
Kello 10.08 (EK10): Latvala aloittaa pätkän vauhdikkaasti. Viiden kilometrin kohdalla hän on 0,9 sekuntia Ogieria nopeampi.
Kello 10.04 (EK10): Latvala ja Ogier ovat jo matkalla. Pystyykö Latvala viimeinkin katkaisemaan ranskalaisen pohja-aikaputken?
Kello 9.52 (EK10): Lauantain toinen erikoiskoe alkaa kymmenen minuutin kuluttua. Sebastien Ogier avasi päivän pohja-ajalla, joka oli jo ranskalaisen kahdeksas tässä rallissa. Ogierin lisäksi ainoastaan hänen lähin uhkaajansa Jari-Matti Latvala on voittanut yhden erikoiskokeen.
EK9 Grafschaft 1 (18,35 km) *Ogier
Kello 9.10 (EK9): VW:n Sebastien Ogier vie erikoiskokeen voiton ja kasvattaa johtonsa 11,8 sekuntiin Jari-Matti Latvalaan nähden. Fordin Elfyn Evans on pikataipaleen toinen ja Latvala kolmas. Seuraava erikoiskoe alkaa kello 10.02.
Kello 9.05 (EK9): Hyundain Dani Sordo ja Thierry Neuville kamppailevat edelleen nelossijasta. Neuville on neljä kymmenystä Sordoa nopeampi Graftschaftissa, mutta Sordo on jatkaa neljäntenä 1,5 sekunnin erolla belgialaiseen. Huippuajan kellottanut Evans on puolestaan kymmenen sekuntia Neuvillea jäljessä.
Kello 8.59 (EK9): Fordin Elfyn Evans täräyttää hurjan ajan tauluun Graftschaftissa. Walesilainen häviää vain 0,7 sekuntia Ogierille! Kokonaistilanteessa Evans ajaa kuudentena. "Kenties koko ralli pitäisi ajaa tällä pätkällä", Evans vitsailee ralliradiolle.
Kello 8.55 (EK9): Norjalainen Andreas Mikkelsen pitää Volkswagenin kolmoisjohdossa. Hän jää 6,9 sekuntia Ogierin pohja-ajasta. Kokonaistilanteessa Mikkelsen on 41,8 sekunnin päässä ranskalaismestarista.
Kello 8.48 (EK9): VW:n Jari-Matti Latvala ei pysty vastaamaan Ogierin vauhtiin. Hän häviää Graftschaftissa 2,3 sekuntia Ogierille ja putoaa 11,8 sekunnin päähän rallia johtavasta ranskalaisesta. "Nyt tämä tuli näin. Auton säädöt ovat kohdallaan, mutta jarrutuksissa minulla on vieläkin ongelmia. En saa niihin parasta fiilistä", vaisulta kuulostava Latvala toteaa.
Kello 8.46 (EK9): Rallia johtava Sebastien Ogier selvittää erikoiskokeen puhtaasti ajassa 10.44,1. "En ottanut liikaa riskejä, halusin vain päästä hyvään rytmiin", Ogier kertoo WRC:n ralliradiolle.
Kello 8.42 (EK9): Kuuden kilometrin kohdalla Ogier on seitsemän kymmenystä Latvalaa nopeampi. Ogier starttasi tähän päivään siis 9,5 sekunnin johdossa ennen Latvalaa.
Kello 8.38 (EK9): Lauantain ensimmäinen erikoiskoe on päräytetty käyntiin, rallin kärkikuljettajat Sebastien Ogier ja Jari-Matti Latvala on päästetty irti.
Kello 8.33: Hyvää huomenta! Tästä se taas lähtee. Edessä on rallin pisin päivä, yhteensä yhdeksän erikoiskoetta. Päivän aikana rallikaravaani vierailee perinteiseen tapaan Baumholderin armeija-alueella, jolla ajetaan peräti viisi erikoiskoetta.
Rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Perjantai 21.8.
9.30 EK1: Sauertal 1 (14,84 km) *Ogier
10.43 EK2: Waxweiler 1 (16,40 km) *Ogier
12.05 EK3: Moselland 1 (23,24 km) *Latvala
12.50 EK4: Mittelmosel 1 (13,67 km) *Ogier
Huoltotauko (30 min)
15.45 EK5: Sauertal 2 (14,84 km) *Ogier
16.58 EK6: Waxweiler 2 (16,40 km) *Ogier
18.20 EK7: Moselland 2 (23,24 km) *Ogier
19.05 EK8: Mittelmosel 2 (13,67 km) *Ogier
Lauantai 22.8.
8.34 EK9: Grafschaft 1 (18,35 km) *Ogier
10.02 EK10: Bosenberg 1 (17,13 km) *Latvala
11.32 EK11: Arena Panzerplatte 1 (2,87 km) *Ogier
11.45 EK12: Arena Panzerplatte 2 (2,87 km) *Ogier
12.05 EK13: Panzerplatte Lang 1 (45,61 km) *Ogier
Huoltotauko (30 min)
16.31 EK14: Grafschaft 2 (18,35 km) *Latvala
18.06 EK15: Arena Panzerplatte 3 (2,87 km) *Latvala
18.26 EK16: Panzerplatte Lang 2 (45,61 km) *Ogier
19.47 EK17: Bosenberg 2 (17,13 km) *Ogier
Sunnuntai 23.8.
8.07 EK18: Stein & Wein 1 (19,59 km)
9.11 EK19: Dhrontal 1 (14,08 km)
Huoltotauko (30 min)
11.31 EK20: Stein & Wein 2 (19,59 km)
13.08 EK21: Dhrontal 2 (14,08 km) *Power Stage