Latvala johtaa ongelmista huolimatta – näin rallipäivä eteni

Jari-Matti Latvala (2)
Jari-Matti Latvala lähti perjantain pätkille kolmannelta sijalta.Daniel Roeseler
Julkaistu 03.10.2015 11:26(Päivitetty 03.10.2015 16:30)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Korsikan MM-ralli jatkui lauantaina kahdella erikoiskokeella. Päivän ensimmäinen erikoiskoe jouduttiin perumaan. MTV Sport seurasi päivän tapahtumia hetki hetkeltä.

Ralli alkoi yllättävästi, sillä perjantain jälkeen Fordin Elfyn Evans ja Hyundain Kevin Abbring olivat kärjessä. Volkswagenin Jari-Matti Latvala piti kolmatta sijaa ennen lauantain erikoiskokeita.

Launtain erikoiskokeilla Latvala pyyhälsi kärkeen kahden sekunnin erolla Evansiin. Kilpailu päättyy sunnuntaina, jolloin ajetaan kolme erikoiskoetta.

Korsikan MM-rallin tilanne, EK6/9:

 1. Jari-Matti Latvala VW     1.42.24,8
 2. Elfyn Evans        Ford        +2,0
 3. Andreas Mikkelsen  VW         +30,8
 4. Kris Meeke         Citroen    +53,6
 5. Kevin Abbring      Hyundai  +1.00,1
 6. Mads Östberg       Citroen  +1.05,7
 7. Hayden Paddon      Hyundai  +1.25,5
 8. Bryan Bouffier     Ford     +1.37,2
 9. Stephane Sarrazin  Ford     +1.51,6
10. Ott Tänak          Ford     +1.53,9

Kello 16.29: Päivä on nyt saatu pakettiin, ja mikä parasta, Jari-Matti Latvala johtaa rallia! Saadaanko Korsikan rallissa viimein toinen suomalaisvoittaja Markku Alenin jälkeen? Se selviää sunnuntaina. Silloin jatketaan!

EK6: Muracciole-Col de Sorba (48,46 km)

Kello 16.27 (EK6): Volkswagenin Jari-Matti Latvala on päässyt huoltoon, joten nyt se voidaan julistaa: suomalaiskuljettaja johtaa kilpailua kahden ajopäivän jälkeen!

Kello 16.21 (EK6): WRC2-luokassa kilpaileva Teemu Suninenkin on päässyt päivän päätöspätkän maaliin. Hän on luokassa neljäntenä.

Kello 16.13 (EK6): WRC2-luokassa toisena oleva Esapekka Lappi on selvittänyt lauantain urakan. Skodan suomalaiskuljettaja on 19 sekunnin päässä luokkaa johtavasta Julien Maurinista.

Kello 16.06 (EK6): Kisaa johtava Jari-Matti Latvala tekee vielä matkaa kohti huoltoa, mutta kaikki vaikuttaa olevan kunnossa.

Kello 15.47 (EK6): Vaihdelaatikko-ongelmasta kärsivä Jari-Matti Latvala liikkuu siirtymällä normaalia vauhtia. Matkaa on vielä huoltoon, mutta pidetään peukut pystyssä, että suomalaiskuljettaja pääsee aikataulussa päivän päätöshuoltoon.

Kello 15.44 (EK6): Volkswagenin Jari-Matti Latvala siirtyy kisan kärkeen! Fordin Elfyn Evans ei pysty vastamaan Latvalan aikaan ja putoaa toiseksi kahden sekunnin päähän Latvalasta.

Kello 15.42 (EK6): Viimeisellä väliaikapisteellä Fordin Elfyn Evans on reilut kolme sekuntia Latvalaa jäljessä. Jos Evans ei pysty kaventamaan eroa pikataipaleen lopussa, siirtyy Latvala kisan kärkeen.

Kello 15.38 (EK6): Toivottavasti Jari-Matti Latvala pystyy ajamaan huoltoon saakka. Perjantaina Latvalan tallikaverilla Sebastien Ogierilla oli samankaltainen vaihdelaatikko-ongelma, jonka takia ranskalainen keskeytti viimeiselle siirtymälle ja putosi aikasakon vuoksi kauas kärjestä.

Kello 15.35 (EK6): VW:n Jari-Matti Latvala saapuu maaliin, mutta hän on menettänyt aikaa erikoiskokeen lopussa. "Ihan hyvin tuli, mutta meillä oli ongelmia vaihdelaatikon kanssa, kun vaihdoin vaihdetta alaspäin. Menetin sen takia aikaa. Pääasia on kuitenkin se, että pääsimme maaliin. Tämä on ihmeellistä. Meidän pitää vaihtaa vaihdelaatikko huollossa", Latvala kertoo erikoiskokeen maalissa.

Kello 15.29 (EK6): Kolmannella väliaikapisteellä Jari-Matti Latvalan johto Elfyn Evansiin kasvaa! Latvala on 5,7 sekuntia Evansia edellä, joten suomalaiskuski on ottamassa rallin kärkipaikan!

Kello 15.23 (EK6): VW:n Jari-Matti Latvalan johto kasvaa! Toisella väliaikapisteellä hän on 3,9 sekuntia Elfyn Evansia edellä.

Kello 15.20 (EK6): Ensimmäisellä väliaikapisteellä Fordin Elfyn Evans on 2,5 sekuntia jäljessä Jari-Matti Latvalaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Latvala jatkaa huippuvauhdissa pätkän maaliin saakka, hän siirtyy kilpailun kärkeen!

Kello 15.17 (EK6): VW:n Jari-Matti Latvala jatkaa huippuvauhdissa. Toisella väliaikapisteellä hän on 1,6 Sebastien Ogierin edellä.

Kello 15.11 (EK6): Ensimmäisellä väliaikapisteellä Latvala on sekunnin verran Sebastien Ogieria nopeampi. Ogier putosi voittotaistelusta perjantaina keskeytettyään viimeiselle siirtymälle.

Kello 15.05 (EK6): Volkswagenin Jari-Matti Latvala on startannut pätkälle. Suomalaisella on loistava tilaisuus nousta kilpailun kärkeen, sillä hän on vain 1,7 sekunnin päässä rallia johtavasta Elfyn Evansista. Erikoiskokeella on mittaa yli 48 kilometriä, joten tällä voi syntyä isojakin eroja.

Kello 14.55 (EK6): No niin, tauko on ohi ja ralli jatkuu! Lauantain viimeisen erikoiskokeen startti viivästyy kahdeksalla minuutilla, joten pätkä käynnistyy kello 15.00 Suomen aikaa.

Kello 12.40: Rallissa pidetään pieni tauko ennen päivän viimeistä erikoiskoetta. Pian jatketaan!

EK5: Francardo-Sermano 2 (36,43 km)

Kello 12.31 (EK5): WRC2-luokassa Skodan Esapekka Lappi on toisena vain 2,2 sekunnin päässä luokkaa johtavasta Julien Maurinista. Teemu Suninen ajaa luokassa viidentenä.

Kello 12.09 (EK5): Hyundain Kevin Abbring putoaa toiselta sijalta neljänneksi. Kokonaistilanteen kärjessä jatkaa Elfyn Evans, mutta vain 1,7 sekunnin erolla Jari-Matti Latvalaan. Suomalaisella on nyt loistava tilaisuus napata MM-uransa toinen asvalttivoitto!

Kello 11.49 (EK5): Fordin Elfyn Evans jatkaa kisan kärjessä, mutta vain 1,7 sekunnin erolla Jari-Matti Latvalaan! Latvala lyö peräti 21,2 sekunnilla Evansin lauantain avauspätkällä ja nousee kokonaistilanteessa aivan walesilaisen kantaan.

Kello 11.42 (EK5): Volkswagenin Jari-Matti Latvala tykittää huippuajan lauantain avauspätkällä! Hän päihittää tallikaverinsa Sebastien Ogierin yli 14 sekunnilla. "Tiesin, että minun pitää parantaa. Tänään on melkein vaikeampaa kuin eilen, koska pito vaihtelee todella paljon mudan takia. Yritämme katsella Evansia, hänen kanssa pyritään ajamaan kilpaa", Latvala sanoo WRC:n ralliradiolle.

Kello 11.38 (EK5): Perjantaina kilpailun keskeyttänyt Thierry Neuville saapuu ensimmäisenä erikoiskokeen maaliin. Belgialaisen mukaan erikoiskoe on "kauheassa kunnossa" perjantain sateiden jäljiltä.

Kello 11.35 (EK5): WRC:n ralliradion mukaan Robert Kubica on pysähtynyt erikoiskokeelle. Pienen paussin jälkeen hän pääsee jatkamaan matkaa. Oliko kyseessä rengasrikko?

Kello 11.33 (EK5): Toisella väliaikapisteellä Latvala on Ogierin edellä 0,6 sekunnin erolla.

Kello 11.27 (EK5): Volkswagenin Sebastien Ogier on hurjassa vauhdissa päivän ensimmäisellä pätkällä. Väliaikapisteellä hän on 1,5 sekuntia Jari-Matti Latvalan ja Kris Meeken edellä. Ranskalaisella ei ole kuitenkaan asiaa kilpailun kärkeen, sillä hänen kisansa meni pilalle jo perjantaina.

Ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 1.10.
9.00 Testierikoiskoe: Poggio-di-Venaco (3,88 km) 

Perjantai 2.10.
10.23 EK1: Plage du Liamone-Sarrola (29,12 km)
14.39 EK2: Casamozza-Ponte Leccia 1 (43,69 km) *PERUTTU
16.45 EK3: Francardo-Sermano 1 (36,43 km)

Lauantai 3.10.
10.00 EK4: Casamozza-Ponte Leccia 2 (43,69 km) *PERUTTU
11.08 EK5: Francardo-Sermano 2 (36,43 km)
14.52 EK6: Muracciole-Col de Sorba (48,46 km)

Sunnuntai 4.10.
8.25 EK7: Sotta-Chialza (36,71 km)
9.58 EK8: Zérubia-Martini (41,46 km)
13.08 EK9: Bisinao-Agosta plage (16,74 km) *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli