Liverpool on suurissa vaikeuksissa Paris Saint-Germainin vieraana. Mestarien liigan neljännesvälieräottelu on ensimmäisen puoliajan jälkeen maalittomassa tasatilanteessa, mutta PSG voi pitää itseään epäonnekkaana, ettei se johda huippukamppailua Pariisissa – tai pelaa vähintäänkin useammalla miehellä.
Lue myös: Mestarien liiga -tähti teki historiaa – suomalaisvalmentajan suojailta komea temppu
Liverpool oli ensimmäisellä puoliajalla aivan ranskalaisten pesukoneessa. PSG vastasi ensimmäisen puoliajan vaarallisimmista maalipaikoista ja laukoi peräti 12 kertaa, viidesti kohti maalia. Liverpool sai aikaan vain yhden laukauksen, jos Luis Diazin ohjaus kulmapotkusta toiselle kulmalipulle sellaiseksi lasketaan.
Khvicha Kvaratskhelia heilutti jopa maaliverkkoja 20. minuutilla, mutta VAR:lta havaittu paitsio pelasti punapaidat takaiskulta.
Sen jälkeen Liverpoolin olisi pitänyt joidenkin mielestä nähdä punaista. VAR tarkasteli mahdollista ulosajoa Ibrahim Konaten taklauksesta Bradley Barcolan selkään. Liverpoolin ranskalaistoppari selvisi rangaistusalueen reunalla nähdystä tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä.
Katso tilanne ylälaidan videolta.
MTV Urheilun asiantuntijat olivat sitä mieltä, että erotuomari olisi voinut viheltää tilanteen myös toisin.
– Entisenä puolustajana tämä on juuri niillä rajoilla. Työntää selkeästi selkään, mutta ei ehkä tarpeeksi kovaa, että tuomari olisi uskaltanut antaa punaista, Niklas Moisander kommentoi puoliaikastudiossa.
– Näin saa siis tehdä? Kontaktin selkään ei tarvitse olla ihan älytön rymähdys ollakseen virhe. Mun mielestä tämä oli rike. Tämä piti tuomita ja tämä meni väärin, totesi toinen ex-puolustaja Peetu Pasanen.
Samaan aikaan pelattavassa ottelussa Barcelonan ja Benfican välillä espanjalaispuolustaja Pau Cubarsi näki punaista, kun hän taklasi Vangelis Pavlidisin alimpana miehenä nurin. Cubarsin tapauksessa kyse oli kuitenkin selkämmästä rikkeestä.
2:59Barcelonalle karmea takaisku: Cubarsi suoralla punaisella pihalle Mestarien liigassa