Liverpool nousi Valioliigan kärkipaikalle – Manchester United konttasi nolosti kotonaan

Suomen maajoukkueen ex-päävalmentaja Roy Hodgsonin luotsaama Crystal Palace oli lähellä arvokasta tulosta jalkapallon Englannin Valioliigassa lauantaina, mutta lopulta Hodgson ja miehistönsä joutuivat pettymään kotiyleisön edessä. Liverpool nousi tappiosta 2–1-vierasvoittoon ja otti kärkipaikan Valioliigassa.

Paikka myös pysyi, sillä Arsenal hävisi illan viimeisessä ottelussa Aston Villalle ja on pisteen päässä Liverpoolista. Villa on kolmantena kahden pisteen päässä Liverpoolista.

Palace pääsi Liverpoolia vastaan johtoon Jean-Philippe Matetan rangaistuspotkulla 57. minuutilla. Kotijoukkueen hurmos alkoi kuitenkin murentua 75. minuutilla, kun Jordan Ayew joutui pois kentältä kahden varoituksen myötä. 

Hetkeä myöhemmin Liverpoolin egyptiläistähti Mohamed Salah iski tasoituksen.

Maali oli Salahille Liverpool-uran 200:s, ja Valioliigassa hän on nyt tehnyt Chelsealle ja Liverpoolille yhteensä 150 osumaa. Salahista tuli viides 200 maalin mies Liverpoolin historiassa, edellä ovat Ian Rush (346 maalia), Roger Hunt (285), Gordon Hodgson (241) ja Billy Liddell (228).

– Tärkeintä oli, että otimme voiton. Hieno tunne, olen iloinen (merkkipaalu)maalista ja voitosta, Salah totesi BBC:n mukaan.

Liverpoolin voittomaalin viimeisteli Harvey Elliott lisäajan ensimmäisellä minuutilla.

Aston Villan maalin 1–0-voitossa Arsenalista teki John McGinn ottelun seitsemännellä minuutilla. Villa näyttäisi hinkuvan ihan tosissaan mukaan Valioliigan voittotaistoon, sillä joukkueella on nyt peräkkäisvoitot kauden kahdesta ennakkosuosikista: edellisessä pelissään joukkue kaatoi Manchester Cityn.

ManU romahti

Manchester Unitedin epätasaiset otteet saivat jatkoa, kun keskiviikon Chelsea-voittoa seurasi täysromahdus. United hävisi kotikentällään Bournemouthille peräti 0–3. Sarjassa keskivälin tienoilla majailevalle Bournemouthille maalasivat Dominic Solanke, Philip Billing ja Marcos Senesi.

– Ymmärrän (fanien) pettymyksen ja turhautumisen. Mekin olemme pettyneitä ja turhautuneita. Parempaan pitää pystyä, sanaili ManU-valmentaja Erik ten Hag, jonka työpaikka saattaa olla jo uhattuna.

Lue myös:

    Uusimmat