Liza Minnelli ensimmäistä kertaa Suomeen

Julkaistu 19.10.2006 11:27

Maailman legendaarisimpiin viihdetähtiin lukeutuva Liza Minnelli esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Minnelli konsertoi Finlandia-talossa 29. huhtikuuta.

60-vuotias laulaja-näyttelijä teki läpimurtonsa vuonna 1972 elokuvassa Cabaret, josta hän sai Oscarin. Minnellin tavaramerkiksi on muodostunut voimakas, karhea ja sielukas ääni, joka muistetaan paitsi Cabaret-elokuvan musiikin lisäksi erityisesti myös Robert De Niron tähdittämän New York, New York -elokuvan teemalaulusta.

Viime vuosina lähinnä tv-sarjoissa näytellyt Minnelli teki tänä vuonna myös elokuvaroolin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Taiteilijalla riittää virtaa lisäksi musiikin tekemiseen, sillä hän valmistelee uutta albumia.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Liza Minnelli