LM: Uusituista turvapaikkahakemuksista 70 prosenttia perusteettomia viime vuonna

2:10img
Video: Juha Sipilä kertoi miksi lupasi kotinsa turvapaikanhakijoille
Julkaistu 02.03.2019 07:07

MTV UUTISET - STT

Lähes puolet viime vuonna jätetyistä turvapaikkahakemuksista oli uusintahakemuksia, kertoo Lännen Media.

Maahanmuuttovirasto katsoi käsittelemistään uusintahakemuksista 70 prosenttia perusteettomiksi.

Valtaosa hakijoista jätti järjestään toisen turvapaikkahakemuksen, mutta kahden hakijan kohdalla hakemuskierros oli jo kuudes.

Sisäministeriön mukaan on selvää, että osa hakijoista haluaa vain viivyttää maasta lähtöä. Loppukeväästä voimaan astuvan lakimuutoksen jälkeen hakemuksen uusiminen edellyttää entistä tiukemmat perustelut uusien tietojen esittämiselle.

Viime vuonna myönteisen päätöksen sai uusintahakemukseensa 175 henkilöä eli useampi kuin joka kymmenes hakija. 

Tuoreimmat aiheesta

Turvapaikanhakijat