Manchester Cityn ja sen espanjalaisen päävalmentajan Pep Guardiolan ahdinko syveni sunnuntai-iltana entisestään, kun hallitseva mestari hävisi paikallisottelun Manchester Unitedille viime hetken käänteillä lukemin 1–2.
Seitsemästä viimeisestä Valioliiga-ottelustaan yhden voittaneen Cityn päävalmentaja Guardiola käänsi ottelun jälkeen syyttävän sormen itseensä.
– Minulla ei ole puolusteltavaa. Olen pomo, olen manageri, enkä ole riittävän hyvä, Guardiola sanoi Reutersin mukaan.
– Minun on löydettävä ratkaisu, enkä löydä sellaista. Niin yksinkertaista tämä on. En voi hyvin, se on totuus.
Kaikki kilpailut huomioiden City on voittanut viimeisestä 11 ottelustaan yhden.
– Pelasimme viimeisellä minuutilla kuin alle 15-vuotiaat, Cityn johtaviin pelajiin lukeutuva keskuspuolustaja Ruben Dias sanoi.
Hiljattain kaksivuotisen jatkosopimuksen Cityn kanssa sorvannut Guardiola vaikutti lohduttomalta kävellessään päätösvihellyksen jälkeen pukusuojaan samalla kun Unitedin kannattajat lauloivat tämän saavan potkut aamuun mennessä.
Guardiola oli syyttänyt täyteen ahdettua otteluohjelmaa tämän kauden lukuisista loukkaantumisista. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ei kuitenkaan selityksiä kuultu.
– Johdimme Feyenoordia (Mestarien liigassa) 3–0 ja pelasimme lopulta tasan. Onko siinä kyse otteluohjelmasta ja loukkaantumisista? Ei. Meidän on voitettava tuollainen peli, katalaani sanoi.
– Tämän kaltainen ottelu meidän on voitettava, koska lukuun ottamatta Bruno Fernandesin paikkaa mitään vaarallisempaa ei tapahtunut. Joten annoimme pelin jälleen käsistämme.
– Jos näin tapahtuu aina, kyse on samasta ongelmasta. Se on korjattavissa. Te sanotte, että kyse on tästä tai tuosta pelaajasta. Se voidaan korvata siten, ettei hän pelaa. Mutta kyse ei ole sellaisesta.
7:17
City ei onnistunut kirjaamaan laukaustakaan maalia kohti paikallisottelun toisella puoliajalla. Lopulta sarakkeeseen piirtyi jälleen yksi ottelu, jota City on johtanut, mutta jonka se on lopulta hävinnyt.
– Minulle maksetaan uskomattoman paljon siitä, että käsittelen tällaiset tilanteet, lehdistötilaisuudet, hyväksyn kaiken kritiikin, mutta haluan olla rehellinen. Yhden tai kahden kauden aikana, yli vuoden tai puolentoista ajanjaksolla, onnistuimme häviämään vain kahdeksan ottelua, Guardiola sanoi.
– Olimme liigan kärjessä ja ainoa voittamaton joukkue Euroopassa. Nyt, kuukaudessa ja kymmenessä päivässä, olemme hävinneet kahdeksan ottelua. Tämä on suuri seura, eikä se tietenkään voi hyväksyä sitä.
City kohtaa tulevana lauantaina vieraskentällä sitä kaksi pistettä perässä ja sarjassa kuudentena olevan Aston Villan. Mestarien liigassa Cityn jatkopaikka ei ole millään tavalla varma. Liigavaiheen sarjataulukossa sijalla 22. oleva kevään 2022 mestari kohtaa tammikuun päätöskierroksilla vielä PSG:n ja Club Brüggen.
– Istun tässä lehdistötilaisuudessa sen vuoksi, mitä olen saanut aikaan historiassa. Muussa tapauksessa suuret seurat eivät jatka saman managerin kanssa tällä tavoin, Guardiola muistutti.