Lohduttomat kuvat: Kahdeksan kuollut kaasuräjähdyksessä puolalaisessa hiihtokeskuksessa, joukossa neljä lasta

puola räjähdys 2
Kuolleista neljä oli lapsia. Talossa ei uskota olleen kahdeksan uhrin lisäksi muita räjähdyksen aikaan.
Julkaistu 05.12.2019 13:58

MTV UUTISET – STT

Kahdeksan ihmistä on kuollut Puolassa myöhään keskiviikkona, kun kaasuräjähdys tuhosi talon hiihtokeskuksen alueella Szczyrkin kaupungissa maan eteläosassa, paikalliset viranomaiset kertovat.

Kuolleista neljä oli lapsia. Talossa ei uskota olleen kahdeksan uhrin lisäksi muita räjähdyksen aikaan.

Noin 200 palomiestä on etsinyt uhreja talon raunioista torstaina aamulla. Työt jatkuvat edelleen, mutta viranomaiset uskovat, ettei uusia uhreja enää löydy.

Alueella kaasunjakelusta vastaava yhtiö PSG kertoi paineen pudonneen kaasuputkessa yhtäkkisesti ennen räjähdystä. Yhtiön mukaan tämä viittaisi siihen, että putki olisi rikkoutunut rakennustöiden yhteydessä lähistöllä.puola räjähdys 1puola räjähdys 3puola räjähdys 4

Tuoreimmat aiheesta

Räjähdykset