Helsingin keskustassa Kampissa tapahtui yksi Suomen rikoshistorian tunnetuimmista palkkamurhista heinäkuussa 2002. 32-vuotias mies kuoli, kun hänen autoonsa asetettu pommi räjähti liikennevaloissa.
Hätäkeskus sai hälytyksen 16. heinäkuuta vuonna 2002 varhain aamulla kello 6.50.
– Se oli voimakas räjähdys Pohjoisella Rautatiekadulla ja siitä tuli useita hälytyksiä, tutkinnan yleisjohtajana toiminut rikosylikomisario (evp.) Kari Tolvanen kertoo Rikospaikan haastattelussa.
Alkutietojen mukaan paikalla oli ainakin yksi kuolonuhri. Suoranainen ihme oli, ettei uhreja tullut enempää. Räjähtäneen auton osia sinkoutui jopa 200 metrin säteelle. Viereisen hotelli Helkan ikkunoita hajosi räjähdyksen voimasta.
– Oli satumainen onni, että räjähdys tapahtui hivenen ennen seitsemää. Kesäisenä aamuna ei ollut paljon ihmisiä liikkeelle.
Lue myös: Poikkeuksellinen palkkamurha Suomessa - Kampin autopommittaja ehdonalaiseen
Tekijä yritti hankkiutua eroon kauko-ohjaimesta
Poliisi pisti heti pystyyn tutkintaorganisaation, eristi alueen ja aloitti tiedonhankinnan. Väkivaltarikosyksikkö hälytettiin tutkimaan paikkaa. Paikalta löytyi paljon todisteita. Yksi tärkeimmistä oli kauko-ohjain, jolla pommi oli räjäytetty.
Pommin räjäyttänyt mies oli itse ollut omassa autossaan samassa risteyksessä ja loukkaantui itsekin.
– Poliisi löysi lähes heti kauko-ohjaimen hotellin kulman takaa. Talon seinässä oli verijälkiä. Silloin heti tajusimme, että tässä ei ole kyse onnettomuudesta, vaan murhasta, Tolvanen sanoo.
Sivullinen oli kuvannut Audin, joka seisoi liikennevaloissa. Kameraan tallentui myös mies, joka haki autosta jotakin. Mies oli pommin räjäyttäjä, joka haki autosta kauko-ohjaimen. Tekijä oli käynyt hakemassa ohjaimen autostaan, koska halusi eroon todistusaineistosta.
Räjäyttäjä otettiin kiinni verekseltään tekopaikalta, vaikka tuossa vaiheessa ei ollutkaan tietoa siitä, että juuri hän oli tekijä.
Pommilasti oli piilotettu uhrin farmariauton tavaratilaan Ruskeasuolla. Pommilasti oli iso, noin 30 dynamiittipötköä. Epäselväksi jäi, mistä tekijä oli hankkinut räjähteet.
Lue myös: Kampin autopommin tilannut pääsee vapaaksi
Motiivina monimutkainen ihmissuhdedraama
Tutkinnan edetessä poliisille selvisi, että räjähdykseen kytkeytyi räjäyttäjän lisäksi muitakin. Poliisi epäili rikoksesta myös teon tilaajaa, välimiestä ja uhrin entistä avovaimoa. Nainen kiisti osallisuutensa. Syyte häntä kohtaan hylättiin lopulta jo käräjäoikeudessa.
Poliisille räjäyttäjä kertoi katuvansa tekoaan.
– Kuulustelija oli taitava ja sai tämän tekijän avautumaan. Totta kai hän katui tätä tekoaan. Hänen motiivinsa oli 17 000 euroa, joka hänelle luvattiin. Toisaalta hänellä oli myös motiivina saada jännitystä elämään, Tolvanen kertoo.
– Loppupeleissähän tässä oli monimutkainen ihmissuhdedraama motiivina.
Kolme teossa mukana ollutta miestä tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin: räjäyttäjä murhasta, välimies ja teon tilaaja yllytyksestä murhaan.
Heistä kenelläkään ei ollut entuudestaan juuri mitään rikostaustaa. Kaikki kolme ovat jo vapautuneet vankeudesta.
Miten poliisi selvitti muut osalliset tutkinnan aikana? Miten räjähdyksen uhri yritettiin surmata jo yli puoli vuotta ennen autopommi-iskua? Katso video aiheesta artikkelin yltä, jossa tutkinnan yleisjohtaja Kari Tolvanen kertoo, mitä kaikkea monimutkaisen tutkinnan aikana selvisi.