Lumisen joulun toteutuminen näyttää erittäin todennäköiseltä koko maassa, kertoo meteorologi Markus Mäntykannas.
Tuorein ennuste näyttää lauhalta, minkä seurauksena etelässä ensi viikolla lumipeite hupenee. Vielä ennen joulua tapahtuu kuitenkin käänne.
– Uusin ennuste ylettyy jouluaattoon saakka. Pakkastahan tämä näyttää suuressa osassa maata. Tuoretta luntakin on mahdollisesti luvassa reilusti, Mäntykannas sanoo.
Lue myös: Kiinassa on hyytävän kylmä: Lämpötila saattaa tippua jopa –50 asteeseen
"Nastat kenkiin"
Sunnuntaina ulkona liikkuessa kannattaa pitää hoksottimet hereillä.
– Nastat kenkiin ja varovasti liikenteessä. Viime yönä tuli sen verran reippaasti vettä jääkerroksen päälle etelässä, että on hyvin liukasta, Mäntykannas varoittaa.
Elohopean nouseminen lämpöasteisiin saattaa hämätä.
– Tien pinnat voivat olla pakkasella. Petollisen liukasta on maan etelä- ja keskiosassa. Siinä saavat jalankulkijat ja autoilijat olla tarkkana.