Suomessa myydään vuosittain noin kaksi miljoonaa puhelinta, mutta vain murto-osa niistä päätyy takaisin kiertoon. Asiantuntijan mukaan tämä on ongelmallista sekä ympäristölle että omalle kukkarolle.
Arviolta yli miljoona puhelinta lojuu suomalaisten kaapeissa käyttämättömänä ja unohdettuna.
Moni ajattelee jättävänsä puhelimen niin sanotuksi varapuhelimeksi, mutta kaapin perällä lojuva laite vanhenee nopeasti, muistuttaa asiantuntija.
– Mitä pidempään laite on käyttämättä, niin ennemmin tai myöhemmin sitä ei enää saa käyntiin, vaikka se ulkoisesti olisi ihan ehjän näköinen, sanoo Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO:n hallituksen jäsen Jesse Kieksi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Kieksin mukaan syitä siihen, miksi ihmiset jättävät puhelimiaan lojumaan, on useita.
– Sanoisin kokemuksen perusteella, että siihen on kolme syytä. Yksi on se, ettei välttämättä jakseta nähdä vaivaa sen vanhan puhelimen kierrättämiseksi. Toinen on se, että pelätään sitä, että jos vanha puhelin laitetaan kiertoon, joku pääsisi käsiksi vanhoihin kuviin tai henkilökohtaisiin tietoihin. Kolmas on se, ettei ymmärretä, että sillä on oikeasti vaikutusta sekä ympäristölle että rahallisesti itselle.
Vastuullinen jälleenmyyjä tyhjentää laitteen
Vanhan laitteen voi viedä mille tahansa jälleenmyyjälle, sillä jokainen jälleenmyyjä on velvoitettu huolehtimaan vanhojen laitteiden kierrätyksestä.
Entä sitten ne henkilökohtaiset tiedot, joiden vuotamista moni pelkää?
– Vastuullisten jälleenmyyjien kautta se laite tyhjennetään tietoturvallisesti, jotta se huoli siitä tietoturvasta ei jää kaihertamaan, Kieksi vakuuttaa.
– Muisti myös ylikirjoitetaan, eli se ihan pelkkä laitteen tehdasasetusten palautus ei sitä muistia täydellisesti tyhjennä. Osaavissa käsissä sieltä voi vielä jotain jälkikäteenkin saada irti, sen takia laitteet kannattaa kierrättää vastuullisten kumppanien kautta, hän sanoo.