Aluehallintovirastot ovat tänään julkaisseet ohjeistuksensa yleisötapahtumiin lokakuun ajalle. Ohjeistukset noudattelevat syyskuulta tuttua linjaa, mikä tarkoittaa, että urheiluseurat ja -sarjat joutuvat odotetusti painiskelemaan yleisörajoitusten kanssa. Nyt linjaukset on kuitenkin annettu, joten seurat voivat edetä suunnitelmiensa kanssa.
Suomi on jaettu kuuden eri aluehallintoviraston toimialueeseen. Jokaisen ohjeistus on hyvin samansuuntainen – yli 50 henkilön kokoontumisia voi järjestää lokakuussa vain erityisjärjestelyin.
Aluehallintovirastot tekevät rajoituksista suuntaviivat, ja mikäli esimerkiksi jossain kunnassa ilmaantuu tartuntarypäs, kuntien ja sairaanhoitopiirien vastuulla ja oikeutena on tehdä tiukempia rajoituksia. Tämä voi siis vaikuttaa myös urheilutapahtumiin yksittäisillä paikkakunnilla. Kunnat ja kaupungit voivat tehdä omia rajoitustiukennuksiaan jo nyt. Esimerkiksi Helsingin IFK odottaa vielä kaupungilta lopullista ohjeistusta.
LUE MYÖS: Suunnitelma on tässä: näin yleisö pääsee SM-liiga-otteluihin kauden alussa – liiga reagoi kovin ottein seuroissa levinneeseen tautiryppääseen
Yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi myös lokakuussa järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, kun tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Jääkiekon SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen sanoi MTV Urheilulle maanantaina, että jokainen liigaseura on käynyt paikallisten viranomaisten kanssa läpi oman suunnitelmansa otteluiden järjestämisen suhteen.
Koska tänään julkaistut rajoitukset eivät ole merkittävästi muuttuneet, seurat voivat edetä tekemiensä suunnitelmien mukaisesti.
Palloilusarjoissa pelataan siis otteluita alkukaudesta vajailla katsomoilla. Ottelun järjestäjän täytyy pystyä takaamaan katsojille riittävät turvavälit, palvelut sekä riittävän väljät kulkureitit tapahtumaan ja sieltä pois. Hiltusen mukaan SM-liigassa osa joukkueista voi ottaa katsomoihin noin 60 prosenttia täydestä katsojamäärästä.
LUE MYÖS: VaLePa uhmaa matkustusuhkia ja janoaa jatkopaikkaa europeleissä – "Mukavaa kuplintaa treeneissä"
Lokakuussa käynnistyvät palloilulajien pääsarjat:
Jääkiekon SM-liiga:
Naiset: Sarja jo käynnissä
Miehet: 1. lokakuuta
Korisliiga:
Naiset: 8. lokakuuta
Miehet: 13. lokakuuta
Lentopallon Mestaruusliiga:
Naiset: 1. lokakuuta
Miehet: 1. lokakuuta
Salibandyn F-liiga:
Naisten ja miesten sarja jo käynnissä
Video: Haastattelussa SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi
3:40