Jääkiekon SM-liiga käynnistyy reilun viikon kuluttua epävarmoissa tunnelmissa. Yleisörajoitukset, koronakaranteenit ja ehtyvät tulovirrat uhkaavat kauden läpi viemistä. Puheenjohtaja Heikki Hiltunen ja toimitusjohtaja Riku Kallioniemi suhtautuvat tilanteeseen kuitenkin varovaisen optimistisesti.
Aluehallintovirasto ei ole vielä julkaissut rajoituksia lokakuun yleisötapahtumille, mutta SM-liigassa lähdetään siitä, että yleisörajoitukset ovat voimassa. Puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo, että kaikki seurat ovat käyneet suunnitelmiaan ottelutapahtumien järjestämiseksi läpi paikallisten viranomaisten kanssa.
– Minulla on se käsitys, että kaikki ovat pystyneet löytämään siihen järjestelyn. Se vaihtelee sitten seuroittain, kuinka paljon ottelutuotot vaikuttavat kauden läpiviemiseen, Hiltunen sanoo.
Hallien täyttöasteet vaihtelevat paikkakunnittain hallin mallin mukaan.
Video: Haastattelussa SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi
3:40
– Uskon, että se on siinä 60 prosentin kieppeillä maksimikapasiteetista riippuen paljonko hallissa on seisomapaikkoja, paljonko siellä on ravintolapaikkoja ja paljonko on istumapaikkoja.
Hiltunen myöntää, että kauteen lähdetään haasteellisessa tilanteessa. Epävarmuutta aiheuttavat etenkin yleisörajoitusten tuoma tulojen kaventuminen sekä koronavirustartuntojen uhka.
– Toivomme, että olemme järjestäneet sellaiset olosuhteet, että yleisö uskaltaa tulla hallille ja sitä kautta sopeutustoimet seurojen organisaatioissa olisivat minimaalisia tai niitä ei tarvittaisi.
Sopeutustoimien tarve voi kuitenkin hyvin tulla eteen.
– Kaikkien pitää valmistautua siihen, että voi tulla tilanne, että tarvitaan sopeutustoimia, jotta ammattilaisjääkiekko Suomessa säilyy sillä tasolla ja sellaisena lajina kuin se tällä hetkellä on.
Talous ollut kovilla
Koronavirus katkaisi edellisen jääkiekkokauden maaliskuussa. SM-liigassa yksi kierros pelattiin ilman yleisöä ja pelaamatta jäivät runkosarjan viimeinen kierros sekä pudotuspelit. Toimitusjohtaja Riku Kallioniemen mukaan taloustilanne on SM-liigassa haastava.
– Kyllä se on päivänselvää, että kun viime kausi lopetettiin kesken ja tämä kausi on jouduttu epävarmuuden vallitessa polkaisemaan käyntiin, että tässä on haasteita taloudellisessa tilanteessa.
Kallioniemen mukaan on vaikea arvioida, kuinka pitkään seurat pystyisivät pyörittämään toimintaansa niillä yleisörajoituksilla, joilla SM-liigaan lähdetään lokakuussa. Seurat ovat budjetoineet omat yleisötavoitteensa ja tilanteen haastavuus riippuu siitä, kuinka kauas tuosta tavoitteesta suurin mahdollinen yleisömäärä jää.
– Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Meillä on hyvin erilaisia halleja, joissa on erilailla toteutettavissa ne toimenpiteet. Ihan sellaista absoluuttista lukua ei ole, että paljonko mihinkin halliin tulee yleisöä.
Kallioniemi muistuttaa, että kotiottelut ovat seuroille tärkein tulovirtojen lähde. Jos seurat joutuvat operoimaan hallissaan noin puolikkaalla sen yleisökapasiteetista, riittää tilanteessa mietittävää. SM-liigassa on valmistauduttu myös tilanteeseen, jossa jollekin seuralle talousongelmat alkavat koitua ylitsepääsemättömiksi.
– Parhaillaan olemme valmistelemassa osakaskokoukseen päätettäväksi sellaista mekanismia, että voitaisiin tästä poikkeuksellisesta tilanteesta johtuva erittäin suuri haaste ratkaista niin, että voitaisiin taata se jatkuvuus seurayhteisössä, Kallioniemi sanoo.
– Onnettomimmassa tapauksessa jonkin paikkakunnan huippu-urheilutulevaisuus ja junioriutrheilun rakentaminen voivat vaarantua pitkäksi aikaa. Olemme kuitenkin kesästä saakka siihen valmistautuneet, että hyvinkin poikkeuksellisiin toimiin on valmiutta ryhtyä.
Siirtojen yhteyteen koronatestit
SM-liigassa on toistaiseksi löydetty koronavirustartuntoja Jukureiden, KooKoon ja HPK:n joukkueissa, jotka on myös asetettu karanteeniin. Tartunnat lähtivät leviämään hetkessä ensin juniorijoukkueissa, joista ne levisivät myös edustusjoukkueen puolelle.
Hiltunen pitää kauden alla tullutta tautirypästä herätyksenä SM-liigalle siitä, kuinka herkästi epidemia voi lähteä leviämään, kun pelaajat siirtyvät esimerkiksi nuorten joukkueen ja edustusjoukkueen välillä. Samalla tilanne tarjosi muistutuksen laadittujen ohjeiden ja varotoimien noudattamisesta.
SM-liigassa on valmisteltu ohjeistusta pelaajien liikkumisesta eri joukkueiden välillä, jotta vastaavat leviämiset voitaisiin välttää.
– Jos vaihdetaan joukkueesta toiseen, haluamme varmistaa, että siirron yhteydessä on varmistettu, ettei pelaaja olisi altistunut tai sairastunut. Siihen tulee varmasti jonkin tyyppinen sisäinen karanteeni ja testit. Varmistetaan, että negatiivisella testillä tullaan toiseen joukkueeseen.
SM-liigassa on valmistauduttu myös mahdollisiin koronakaranteeneihin ja ottelusiirtoihin.
Tarvittaessa otteluita pyritään ensisijaisesti siirtämään kalenterissa vapaaksi jääneihin paikkoihin. Myös ottelutahdin tiivistäminen on mahdollista niin, että joukkueet pelaisivat viikossa jopa neljä ottelua. Jos näyttää siltä, että runkosarjaa ei saada pelattua täysimääräisenä laaditussa aikataulussa, voidaan pudotuspelien alkamisajankohtaa siirtää ja samalla typistää pudotuspelien kestoa.
Myös yleisöltä odotetaan vastuullisuutta ottelutapahtumissa. Kipeänä otteluihin ei tule lähteä. SM-liigan yleistä maskipakkoa peleissä ei ole, mutta suositus on vahva.
– Ne varmasti tulevat olemaan hallikohtaisia. Meillä on vahva suositus yleisölle, että etenkin seisomakatsomossa olisi käytössä maskit, mutta se on paikkakuntakohtaista.
SM-liiga käynnistyy 1. lokakuuta ottelulla HPK–Kärpät.