Sulanut tina lähtee liedeltä yleensä paistinlastalla.
Uutena vuotena tinaa sulatellaan useissa kodeissa liedellä. Jos sulaa tinaa pääsi lorahtamaan levylle, putsaa se näillä vinkeillä.
Keraaminen liesi
Anna keraamisen tason ja tinan jäähtyä rauhassa ennen putsausta. Tämän jälkeen irrota tina kaapimalla.
keraaminen taso on sulan tinan kannalta hankala sillä tinasta voi jäädä pysyvä tahra, joka ei lähde pois edes erikoispuhdistusaineilla tai metallikaapimella.
Valurautalevy
Valurautalevyltä sulanut ja juokseva tina on helppo poistaa. Tähän tarvitset vain esimerkiksi paistinlastan jolla kaapia tina levyltä.
Tinan käsittely on kuitenkin turvallisinta jäähtyneenä. Jähmettynyt tina irtoaa yleensä jäähtyneen valurautalevyn päältä sormilla nostamalla.
Sulanut tina ei vaurioita valurautaa eikä keittolevyyn jää jälkiä tinasta.
Lähde: Martat.fi