Vahvistettuja kuolonuhreja on nyt 11. Ainakin 12 000 rakennusta on tuhoutunut.
Yhdysvalloissa Los Angelesin seudulla heikentyneet tuulet ovat auttaneet maastopalojen sammutustöiden etenemistä paikallista aikaa perjantaina, kertoo muun muassa Los Angeles Times.
Tuhansia hehtaareja maastoa on silti yhä tulessa päivän kääntyessä iltaan. Suurin paloalue, yli 8 600 hehtaarin Pacific Palisadesin palo on kuitenkin ensimmäistä kertaa edes pieneltä osalta hallinnassa.
Helpotusta ovat tuoneet myös Etelä-Kaliforniaan apuun tulleet palopelastajat muun muassa muualta maasta sekä Kanadasta. Lisäksi sammutukseen käytettäviä lentokoneita on voinut viimein hyödyntää, sillä rajujen tuulien takia ne pysyivät palojen ensimmäisinä päivinä maissa.
Lue myös: Laura lähti lomalle ja avasi TikTokin – todisti oman talonsa roihua tuntemattoman videolta
Useat maastopalot ovat roihunneet Kalifornian osavaltiossa Los Angelesin suurkaupungissa ja sen ympäristössä tiistaista asti. Maastoa on palanut kaikkiaan seitsemässä maastopalossa noin 15 000 hehtaaria ja ainakin 12 000 rakennusta on tuhoutunut.
Toistaiseksi 11 ihmisen on vahvistettu kuolleen, mutta viranomaiset uskovat luvun nousevan pelastustöiden edetessä. Kaikille paloalueille ei ole vielä päästy tekemään etsintöjä vaarallisten olosuhteiden, kuten tulipesäkkeiden, kaatuneiden sähkölinjojen tai kaasuvuotojen, takia.
Ilmanlaadusta varoitetaan yhä
Maastopalojen takia yli 150 000 ihmistä on edelleen evakuointimääräyksen piirissä eli heidät on määrätty jättämään kotinsa. Lisäksi kymmeniätuhansia ihmisiä on yhä varoitettu olemaan valmiina lähtemään evakkoon. Paikallista aikaa perjantai-iltana annettiin jälleen uusia evakuointimääräyksiä.
Los Angelesin metropolialueella asuu noin 13 miljoonaa ihmistä, ja se on Yhdysvaltain toiseksi suurin kaupunki ja metropolialue New Yorkin jälkeen.
Ilmanlaatu on laajalti Los Angelesissa piirikunnan alueella huono, ja viranomaiset ovat varoittaneet maastopalojen ilmaan levittämistä myrkyistä ja tuhkasta. Esimerkiksi pitkiä aikoja ulkoilmassa on suositeltu vältettävän monin paikoin ainakin lauantaihin asti.
Los Angelesin piirikunta julisti terveyshätätilan savun ja tuhkan takia perjantai-iltana.
Huono ilmanlaatu uhkaa erityisesti Los Angelesin lukuisia kodittomia. Los Angelesin piirikunnassa on yli 75 000 koditonta, joista yli 52 000:lla ei ole kattoa päänsä päällä.
Katso lisää: Liekit ahmivat Hollywood-tähtien miljoonakoteja Los Angelesissa
Tuulet voivat voimistua sunnuntaina
Tuulten odotetaan voimistuvan taas viikonlopun jälkeen tai jopa aikaisimmillaan sunnuntaina. Voimakkaimmat tuulet ovat odotettavissa tiistaina. Sateita ei ole luvassa.
Alkuviikosta liekit levisivät nopeasti rutikuivassa maastossa rajujen tuulien takia.
Ainakin kuusi suurta paloa roihuaa yhä Los Angelesin seudulla. Pienemmät paloalueet ovat valtaosin hallinnassa, ja esimerkiksi torstaina Hollywoodin lähellä ollut maastopalo saatiin kokonaan hallintaan.
Pacific Palisadesin valtavan palon lisäksi yli 5 500 hehtaarin alueella palanut Eatonin palo oli vasta hyvin pieneltä osin hallinnassa perjantaina.
Asiantuntijat ovat arvioineet, että Pacific Palisadesin palo voi olla tuhoisin maastopalo koko Yhdysvaltain historiassa. Pacific Palisadesin kukkuloiden rinteet ovat maailmantähtien suosimaa aluetta, ja niillä sijaitsee miljoonien dollarien luksuskoteja.
Lue myös: Biden vertasi Los Angelesin palopaikkoja sotatoimialueeseen
Tuoreimman arvion mukaan aineelliset tappiot voivat nousta jopa 150 miljardiin dollariin.
Maastopalot ovat tavallisia Kaliforniassa kesäisin, mutta talvella palot ovat poikkeuksellisia kylmän ja sateisen sään aikaan. Asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutos lisää maastopalojen riskiä, kun kuivuus lisääntyy ja säät lämpenevät.
Pienet palot tahallaan sytytettyjä?
Kaikkien erillisten maastopalojen syttymissyitä tutkitaan yhä. Los Angeles Timesille puhuneet viranomaislähteet ovat kertoneet, että monien pienempien palojen uskotaan olleen tahallaan sytytettyjä.
Kalifornian osavaltion kuvernööri Gavin Newsom kertoi perjantaina viestipalvelu X:ssä, että hän vaatii riippumatonta selvitystä siitä, miksi vesi loppui sammutustöiden alkuvaiheessa. Palopostit kuivuivat hetkellisesti varhain keskiviikkona Pacific Palisadesissa vesiputkiston heikon vedenpaineen takia.
Lisäksi Los Angeles Times kertoi perjantaina, että Pacific Palisadesissa oleva valtava vesiallas oli tyhjänä palojen aikaan.
– Tarvitsemme vastauksia varmistaaksemme, että tämä ei toistu ja että meillä on kaikki tarvittavat resurssit tällaisten katastrofaalisten tulipalojen torjumiseen, Newsom kirjoitti.
Juttua päivitetty 11.1.2025 kello 8.33 tuoreemmilla tiedoilla ja palojen lukumäärällä.