Los Angelesin maastopaloissa kuollut ainakin kymmenen – kansalliskaarti pyydetty apuun

1:26img
Los Angelesissa riehuvat maastopalot ovat tuhoisimmat Kaliforinan historiassa
Julkaistu 10.01.2025 06:07(Päivitetty 10.01.2025 07:24)

STT

Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Maastopalot roihuavat Los Angelesissa kolmatta päivää.

Yhdysvalloissa Los Angelesissa maastopalot roihuavat jo kolmatta päivää. Maastopalot ovat vaatineet ainakin kymmenen ihmishenkeä, kerrottiin perjantaiaamulla Suomen aikaa. Aiemmin oli vahvistettu seitsemän ihmisen kuolema.

Kuolemansyyntutkijoiden pääsyä mahdollisille turma-alueille vaikeuttavat muun muassa tulipesäkkeet, kaatuneet sähkölinjat sekä kaasuvuodot.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden totesi eilen, että maastopalot ovat laajimmat ja tuhoisimmat Kalifornian osavaltion historiassa. 

Bidenin mukaan palot ovat todiste siitä, että ilmastonmuutos on todellinen asia. Hän lupasi, että liittovaltio kattaa kaikki katastrofin aiheuttamat kulut ensimmäisen 180 päivän ajan.

Etelä-Kaliforniassa sijaitsevassa suurkaupungissa ja sen ympäristössä tällä viikolla syttyneet maastopalot ovat levinneet tuulten mukana eri puolilla esikaupunkialueita.

Ainakin kuudella paloalueella maastoa on palanut yhteensä yli 12 000 hehtaarin laajuudelta ja lähes 10 000 rakennusta on tuhoutunut, kertoo Los Angeles Times.

Satojatuhansia ihmisiä on määrätty joko jättämään kotinsa tai valmistautumaan lähtöön, kertoo muun muassa CNN.

0:36img

Historiallisen laajat tulipalotuhot Los Angelesissa paljastuvat satelliittikuvista.

Kuolonuhrien määrä kasvanee vielä

Kuolonuhrien lukumäärän uskotaan vielä kasvavan. Sheriffi Robert Luna on yhdysvaltalaismedioiden mukaan myöntänyt, ettei viranomaisilla ole tietoa siitä, kuinka moni on kuollut maastopaloissa.

Los Angeles Timesin mukaan sheriffin tiedottaja on kertonut, että vaaralliset olosuhteet estävät viranomaisten pääsyn "lukuisten kuolonuhrien" luokse. 

Kuolemansyyntutkijoiden pääsyä turma-alueille vaikeuttavat muun muassa tulipesäkkeet, kaatuneet sähkölinjat sekä kaasuvuodot.

Maastopaloja riehuu yhä useilla alueilla, eikä kaikkia niitä ole saatu hallintaan. Los Angelesin kaupungin palopäällikkö Kristin Crowleyn mukaan kyseessä on epäilemättä yksi tuhoisimmista luonnonkatastrofeista Los Angelesin historiassa.

Jotkut asiantuntijat ovat arvioineet, että tiistaina syttynyt, noin 7 000 hehtaarin alueella roihuava Pacific Palisadesin palo voi olla tuhoisin maastopalo koko Yhdysvaltain historiassa. Sitä ei ole vieläkään saatu hallintaan.

LK Kalifornia maastopalo 2 09012025

Palisadesin maastopalon liekit polttavat rakennusta Sunset Boulevardilla.

"Kuin pommi olisi pudotettu"

Sheriffi Robert Luna kuvaili joidenkin alueiden näyttävän sotatantereelta. Hän toivoi ja sanoi rukoilevansa, ettei kuolonuhreja löytyisi enää useampia.

– Osa alueista näyttää siltä kuin niihin olisi pudotettu pommi, hän sanoi medioille.

Muutkaan eivät säästelleet sanojaan kuvaillessaan järkytystään katastrofin tuhoista.

– En ole sitten 1990-luvun, jolloin Los Angeles kärsi tulipaloista, tulvista, maanjäristyksistä ja mellakoista, nähnyt tällaista katastrofia kaupungissamme, sanoi Nathan Hochman, Los Angelesin piirikunnan syyttäjä The New York Timesin mukaan.

Hän kertoi Pacific Palisadesin asuinalueella näkymän olleen apokalyptinen, kun hän vieraili siellä sisarensa maan tasalle palaneessa talossa.

Kansalliskaarti auttamaan pelastustöissä

Los Angelesin piirikunnan palopäällikön Anthony Marronen mukaan pelastajilla oli vaikeuksia saada nopeasti laajalle levinneet palot hallintaan, sillä palohenkilöstöä ei ollut riittävästi piirikunnassa.

Yhdysvaltain kansalliskaarti on pyydetty apuun pelastustöihin. Sheriffi Robert Lunan mukaan noin 400 kansalliskaartin jäsentä voi saapua paikan päälle paikallista aikaa torstai-iltana.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau puolestaan kertoo viestipalvelu X:ssä, että Kanada lähettää Etelä-Kaliforniaan pelastajia ja kalustoa auttamaan sammutustöissä.

Tulipaloja ovat jo sammuttamassa sadat vangit, jotka työskentelevät palopelastajina, kertoo The Guardian. Lähes 800 vankia on lähetetty sammutustöihin.

Kaliforniassa osavaltion vankeusrangaistuksia istuvia vankeja koulutetaan luonnonkatastrofien pelastustöihin. Viranomaisten mukaan yli 1  800 vankia toimii palopelastajina.

LK Los Angeles maastopalo 09012025 (1)

Talo palaa Palisadesin maastopalossa.

Ihmiset auttaneet evakuoinneissa

Kuolleiden joukossa oli 66-vuotias mies, jonka sisar kertoi miehen kieltäytyneen lähtemästä kotoaan Altadenassa evakuointimääräyksistä huolimatta, koska tämä halusi suojella kotiaan.

– Kun menin takaisin ja huusin hänen nimeään, hän ei vastannut, sisko kertoi uutistoimisto AFP:lle.

– Jouduin itse poistumaan talosta, sillä hehkuvat hiilenmurikat olivat niin suuria ja lensivät myrskyn tavoin, että minun oli pelastettava itseni, hän sanoi.

Ystävä löysi miehen ruumiin tämän tuhoutuneen kodin ajotieltä puutarhaletku kädessään.

– Olemme menettäneet käytännössä kaikkemme. Liekit ovat tuhonneet kaikki unelmamme, miehen löytänyt William Gonzales sanoi AFP:n mukaan.

Muutkin kuin viranomaiset ovat osallistuneet evakuointien järjestämiseen. AFP:n mukaan taksipalveluyritykset ovat tarjonneet asukkaille ilmaisia kyytejä suojapaikoille.

Maastopalojen aineelliset tappiot ovat nousseet arvion mukaan lähes 50 miljardiin dollariin eli lähes 49 miljardiin euroon.

Arvion esitti suurpankki JPMorgan Chase uutiskanava CNN:n mukaan. Pankin mukaan Los Angelesin piirikunnassa palojen aiheuttamat taloudelliset tappiot ovat todennäköisesti yli kaksinkertaistuneet viime vuorokauden aikana.

Juttua päivitetty 10.1.2025 kello 7.24: Palojen aiheuttamien kuolonuhrien määrä on noussut kymmeneen.

Tuoreimmat aiheesta

Maastopalot