Louis van Gaal jää eläkkeelle: osasyynä perhetragedia

Louis van Gaal (5)
Louis van Gaal lopettaa valmentajauransa.2015 Manchester United FC
Julkaistu 17.01.2017 14:51
Toimittajan kuva

Samuli Tommola

samuli.tommola@mtv.fi

@samulitommola

Arvostettuna valmentajana mainetta niittänyt Louis van Gaal on päättänyt lopettaa uransa 65 vuoden ikäisenä. Alankomaalainen entinen keskikenttäpelaaja ja valmentajana sai lähteä Manchester Unitedista potkujen saattelemana 23. toukokuuta kaksi päivää FA-cupin voiton jälkeen ja on sen jälkeen ollut työttömänä.

Van Gaal aloitti valmentajauransa AZ Alkmaarin apulaisvalmentajana vuonna 1986. Kaksi vuotta myöhemmin hän siirtyi Ajaxiin. Neljä vuotta apuvalmentajana johti päävalmentajan paikalle Leo Beenhakkerin lähdettyä seurasta. Päävalmentajauransa aikana Van Gaal on ehtinyt luotsata Ajaxin lisäksi FC Barcelonaa, Alankomaiden maajoukkuetta, AZ Alkmaaria, Bayern Müncheniä sekä viimeisimpänä Manchester Unitedia.

Van Gaal sai Manchesterin potkujensa jälkimainingeissa avokätisen 50 miljoonan euron suuruisen tarjouksen päävalmentajan pestistä Kiinasta. Hänen vävypoikansa kuitenkin menehtyi äkillisesti viime kuussa ja valmentajalegenda mainitseekin tämän olleen yksi niistä monista syistä, jotka johtivat hänen päätökseensä siirtyä eläkkeelle.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo