Lounais-Suomen poliisipäällikköä ja apulaispoliisipäällikköä epäillään työpaikkakiusaamisesta – tutkinta lopetettu kahdesta haarasta

AOP poliisi
Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikköä Tapio Huttusta ja apulaispoliisipäällikköä Teijo Ristolaa epäillään työpaikkakiusaamisesta.Tomi Natri /All Over Press
Julkaistu 01.03.2019 11:25

MTV UUTISET

Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikköä Tapio Huttusta ja apulaispoliisipäällikköä Teijo Ristolaa epäillään työpaikkakiusaamisesta. Asiasta uutisoi torstaina Yle.

Syyttäjä Antti Virtanen on kuitenkin tehnyt rikosepäilyissä jo kaksi tutkinnan lopettamispäätöstä. Näissä tutkinnoissa Huttusta ja Ristolaa epäiltiin työsuojelurikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Osa kokonaisuudesta on Virtasen mukaan edelleen tutkinnassa. Hän ei kerro, ketkä jutussa ovat epäiltynä eikä epäiltyjä rikosnimikkeitä. Hänen mukaansa kyse on kuitenkin työpaikkakiusaamisepäilystä.

STT:n tavoittamat Huttunen ja Ristola vahvistavat, että meneillään oleva tutkintakin koskee heitä. He kiistävät syyllistyneensä rikoksiin ja pitävät heistä tehtyä tutkintapyyntöä perusteettomana. 

Tuoreimmat aiheesta

Poliisin virkarikokset