Lucyn ensimmäisen työpäivän mailakoirana ovat nähneet jo miljoonat: "Menin ehdottomasti paniikkiin"

1:19img
Lucy-koiran ensimmäinen työpäivä oli antaumuksellista sekoilua.
Julkaistu 29.08.2024 09:15

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Lucyn ensimmäinen työpäivä mailakoirana ei sujunut aivan suunnitellusti.

Baseball-joukkueen uuden koiravahvistuksen ensimmäinen työpäivä ei mennyt aivan putkeen.

Lucy May, 10 kuukautta, oli päässyt floridalaisen Clearwater Thrushersin mailakoiraksi, mutta pelin aikana se keskittyi enemmän kirmailuun kuin varsinaiseen mailojen kuljetteluun. Työsuoritteen kruunasi pelikentälle tikistetty kakka. Katso Lucyn työsuoritus yllä olevalta videolta!

– En usko, että olisin voinut keksiä tätä edes pahimmissa painajaisissani, koiran omistaja Andrew Davis muotoili haastattelussa.

– Kun se asettui kyykkyyn, menin ehdottomasti paniikkiin.

Aiemmin mailakoiran roolista eläköityi Lucyn sisko Layla. Tiedossa ei ole, sattuiko Laylalle vastaavia "hätätilanteita" kentällä.

Lue myös: Dramaattinen video: Vahtikoira puolusti kotiaan kahta leijonaa vastaan

Saa pitää työnsä

Video Lucyn antaumuksellisesta sekoilusta kentällä lähti leviämään ja on kerännyt jo miljoonia katsojia. Thrushers lupasi sosiaalisessa mediassa, että Lucy saa pitää työnsä. Tiimi sanaili X:ssä, ettei Lucyn työpäivä olisi voinut olla viihdyttävämpi.

– Tavallaan aavistimme, että jotakin erityistä tapahtuisi ja tapahtumasta tulisi hauska, mutta en usko kenenkään kyenneen edes kuvittelemaan, että homma nousisi tällaiselle tasolle, joukkuepromoottorina toimiva Dominic Repper sanaili.

Lue myös: Perheen jättikoira ei halunnut poistua rannalta – keksi ovelan keinon karata

Lue myös: Lutu-koira meni liian lähelle kyytä kilometrien päässä autolta: "Ei metsässä ensiapuakaan voi oikein antaa"

Katso myös: Kultainennoutaja sai pyörävarkaan kiinni – antautui rapsuille

1:22img

Kalifornialainen pyörävaras sai apua epätodennäköiseltä taholta.

Lähteet: Storyful/Reuters, Upi, X/Clearwater Thrushers, Fox13

Tuoreimmat aiheesta

Koirat