Lukijat kertovat: Se oli elämäni onnellisin joulu

"Se puhelu oli paras joululahja"

Elettiin vuoden 1991 loppupuolta, kun mieheni ja lasteni isä lähti Libanoniin YK-joukkoihin. Tiesimme, että hän pääsee ensimmäiselle Suomi-lomalleen vasta seuraavana kevättalvena.

Silloin ei ollut kännykkäyhteyksiä, vaan monen keskuksen kautta sai hankalasti mahdollisesti yhteyden häneen tai hän kotiin. Tuo joulu oli ensimmäinen, ettemme olleet koko perheenä koolla.

Valmistelin kolmelle lapselleni ja äidilleni joulun normaaliin tapaan laatikoineen kaikkineen. Emme olleet saaneet vielä puhelinyhteyttä kertaakaan Libanoniin. Olimme lähdössä aattokirkkoon ja hautausmaalle, kun puhelin soi ja siellä oli mieheni!

Voi sitä ilon määrää, kun kuulimme hänen äänensä ja että kaikki on hänellä hyvin, ja meillä myös kovasta ikävästä huolimatta kaikki kunnossa. Se puhelu oli paras joululahja sinä jouluna, ja kiitollisin mielin lähdimme aattohartauteen. Se joulu ei unohdu ikinä!

"Ensimmäinen joulu omassa kodissa, kun lapset olivat pieniä."

"Se oli niin suurta pienelle ihmiselle"

Joulu, jolloin saimme siskon kanssa radio/cd-soittimet ja ensimmäiset cd:t. Muistan vielä mitkä, ja ne ovat vieläkin tallessa. Tämä on jäänyt mieleen, koska se oli niin suurta pienelle ihmiselle.

"Töissä vanhusten luona"

Olin töissä koko joulun ajan ja osalle vanhuksista olin ainoa, joka jouluna kävi heidän luonaan.

"Naapurit antoivat rahaa joululahjoihin"

Olisikohan aikaa lähemmäs 20 vuotta, kun ihmettelimme keittiön ikkunasta veljeni kanssa ulos, ja äiti sanoi meille, että tänä vuonna ei tulekaan joulua. Tietysti siinä surullisina oltiin, ja tuijoteltiin kolmannesta kerroksesta kerrostalomme takapihalle, jossa näkyi vain metsä.

Jouluna vanhempamme kuitenkin tulivat sanomaan, että joulu tulee sittenkin. Siinä perheen kesken laulettiin, että "meille tulee joulu, meille tulee joulu" ja oltiin aivan älyttömän onnellisia.

15 vuotta myöhemmin saimme kuulla, että naapurimme olivat antaneet rahaa vanhemmillemme, jotta he voisivat ostaa joululahjoja meille. Hyviä ihmisiä on olemassa! Pienillä teoilla voi olla isot vaikutukset. 

"Esikoinen syntyi aattoaamuna"

Joulu 1975, jonka vietin Helsingin Naistenklinikalla yhdessä aattoaamuna syntyneen esikoiseni kanssa.

"Setä otti terveellä kädellä kiinni ja kyyneleet valuivat silmistä"

Vuosi taisi olla 1955 tai 56. Isosetäni makasi halvaantuneena sängyssä joulun lähestyessä. Olimme hakeneet aina yhdessä heille, lapsettomalle pariskunnalle joulukuusen. Olin tuolloin noin kymmenvuotias. Täti kutsui minut kotiinsa ja sanoi, että minun pitää nyt käydä yksin hakemassa kuusi. Hän on katsonut sen jo valmiiksi loppukesästä. Kuusi on Kulmapellon lähellä. Sinne pääsen helposti pikkukelkan kanssa.

Minäkö yksin kuusenhakuun? Lämmin tunne läikähti rinnassa, minuun luotetaan. Voi kuinka olinkaan iloinen.

Muutamaa päivää ennen joulua menin kuusimetsälle. Pienessä kelkassa oli saha ja kirves. Lunta oli tullut kainuulaiseen tapaan runsaasti. Rommia kinoksissa ja vedin kelkkaa perässäni. Siellä se valittu kuusi odotti. Ravistin kirveellä enimmät lumet ja sahasin rungon poikki. Pieni sievä pöytäkuusi siitä tulisi kamarin pöydälle. Vein kuusen sulamaan karjakeittiöön.

Aatonaattona se sitten laitettiin tädin kanssa jalkaan ja vietiin kamariin. Setä otti minua terveellä kädellä kiinni ja kyyneleet valuivat silmistä. Puhe ei onnistunut, mutta tiesin sedän olevan onnellinen pienestä kuusesta, jonka minä oli tuonut.

"Parhaiten mieleeni muistuu joulu, jolloin saimme sitä viettää poikani kanssa kahdestaan risteilyllä Tukholmaan."

"Appelsiineja Amerikan-paketista – voi sitä onnellisuuden ihanuutta"

En tarkkaa vuotta muista, mutta siitä on noin 75 vuotta, eli elettiin noin 1940-luvun alkua. Olin 9-lapsisen perheen esikoinen. Naapurimme – pari kilometriä meiltä vielä metsään päin – oli saanut Amerikan-paketissa appelsiineja. Antoi niistä ehkä yhden meille jouluksi. Voi sitä onnellisuuden ihanuutta, mikä silloin tuosta viipaleen tai parin makunautinnosta iskostui syvälle sisimpääni. Kyllä se kylän yhteisöllisyys oli tuolloin ihana asia.

"Ensin syntyi tytär, sitten koirani pennut"

Mieleeni jäi joulu, kun tyttäreni syntyi ja samana päivänä yöllä syntyi myös koirani pennut. Oli aivan ihana joulu.

"Pikkuveljeni iloitsi karamellipussista"

Olin noin 6-vuotias, rahaa oli vähän. Vanhemmat selittivät, että kaksi ja puoli vuotta nuorempi veljeni saisi vain lahjan. Onnellisin jouluni oli, kun pikkuveljeni iloitsi karamellipussista jonka sai.

"Saimme viettää joulun uudessa, isän rakentamassa talossa"

Vuoden 1955 jouluksi pääsimme muuttamaan isäni rakentamaan rintamamiestaloon, pienestä huoneen ja keittiön vuokra-asunnosta kaksikerroksiseen tilavaan omakotitaloon, jossa oli kellarikerroksessa sauna. Sinne muutti myös evakko-mummini Imatralta, hän kun oli vastikään jäänyt leskeksi eikä pärjännyt enää yksinään, kaukana omaisistaan.

Yhdessä mummin kanssa valmistelimme joulua, kudoimme ja virkkasimme sukkia ja pannulappuja paketteihin ja teimme jouluruokia. Koulusta kotiin tullessani oli mummi kuulemassa päivän tapahtumat ja tarjoamassa välipalaa.

Joulussa oli erikoisen paljon juhlan tuntua, kun saimme viettää sen uudenkarheassa talossamme, jonka isä oli omin käsin rakentanut. Ennen pukin tuloa saunoimme ja vaihdoimme parasta päälle. Sain valvoa pitkälle yöhön ja nukkua patjalla kuusen juurella havun tuoksussa.

Oli ihanaa, kun mummi oli kanssamme, eikä lähtenyt pois pyhien jälkeenkään, vaan sai olla keskuudessamme vielä monta vuotta.

"Kaksin vieraan kissan kanssa"

Kiva joulu tuli vietettyä joskus kaksin vieraan kissan kanssa, joka änkesi sisälle kovia pakkasia pakoon.

"Yöllä oli Kätilöopistolle lähdettävä"

24.12.1985. Aatonaattona paistoin kinkkua ja valmistelin joulua muutenkin. Kolmannen lapsemme laskettu aika oli 24.12, mutta olin sitä mieltä, ettei vauva ainakaan aattona synny. Niin siinä kuitenkin kävi, että yöllä oli Kätilöopistolle lähdettävä.

Aattoaamuna syntyi ihana joulutyttömme. Se oli ihana näky vauvalassa, kun siellä makasi pikku tonttuset pikkuruiset tonttulakit päässään. Se oli elämäni muistettavin joulu.

"Kävelimme rantavedessä aattoiltana"

Ensimäinen joulu, joka on jäänyt mieleen pienenä tyttönä ollessani: Naapurin kaksi poikaa olivat joulupukkina, toinen oli mennyt toisen harteille istumaan. Eli minun pukkini sinä jouluna oli tosi pitkä. Kun pukki tuli sisään, juoksin äidin helmojen alle piiloon.

Pari joulua olen viettänyt ulkomailla asuessani, ne olivat myös mieleenpainuvia. Oli lämpöistä, kävelimme merenrannalla rantavedessä aattoiltana, uimme ja katselimme auringonlaskua. Ikimuistoista.

Kolmantena muistona on viime joulu, kun olimme poikani perheen luona. Kyllä pienet lapset tekevät joulusta niin aidon ja lämpöisen. Oli niin hyvä ja onnellinen olo heidän seurassaan.

"Alzheimeria sairastava isä alkoi itkeä kuunnellessaan vanhaa nauhaa joulun vietosta"

Se minulle ikimuistoisin joulu oli vuonna 2008. Se oli myös isäni toiseksi viimeinen joulu. Isäni oli saanut aivohalvauksen jo aikapäiviä takaperin ja sittemmin hänelle oli tullut myös Alzheimerin tauti, joka paheni pahenemistaan.

Tyttäreni täytti tuona vuonna kahdeksan vuotta. Veljeni puolestaan oli nauhoittanut joulun viettoa nauhalle vuonna 1980, jolloin minä itse olin kahdeksanvuotias. Nyt veljeni oli tuonut tuon kasetin kuunneltavaksi joulun kunniaksi mukanaan. Se oli mahtava aikamatka vuosia taaksepäin meille aikuisille ja upea kokemus omille lapsilleni. He saivat kuulla, millainen joulun vietto oli vuonna 1980. Siellä oli pianon soittoa lauluineen ja jouluevankeliumia ynnä muuta.

Minua liikutti se, että isäni alkoi itkeä, kun hän tuota nauhaa kuunteli. Eli muistot tulvivat hänen mieleensä, vaikka kovin paljon asioita oli kadonnut muuten jo hänen muististaan. Tuo joulu -08 oli hyvin kaunis, rauhallinen ja tunnelmallinen. Isäni kuoli sitten vuonna 2010 uuteen aivohalvaukseen 81 vuoden iässä. Onneksi tuo nauha tuli kuunnelluksi ajoissa.

Juttu on julkaistu alun perin Studio55-sivustolla jouluna 2015.

Katso videolta, miten joulupukit harjoittelevat tervehdystä!