Studio55.fi kysyi lukijoiltaan, pitääkö aikuisen lapsen hoitaa iäkkäitä vanhempiaan. Kyllä- ja ei-leirien lisäksi vastaajat jakautuivat siltä väliltä -joukkoon. Monen mielestä varsinainen hoito ei kuulu asiaan, mutta tietynlainen huolenpito kyllä. Asiallista on esimerkiksi pitää yhteyttä, kyläillä, hoitaa tarvittaessa juoksevia asioita ja auttaa fyysisesti raskaissa töissä.
Hoitoa ei, huomaavaisuutta kyllä
En missään tapauksessa halua jäädä lasteni hoidon varaan. Haluan ammatti-ihmisten käyvän minua hoitamassa. Odotan kuitenkin lapsiltani sen verran huomaavaisuutta, että kysyvät kerran viikossa puhelimella vointiani ja käyvät tervehtimässä heille sopivin ajanvälein, toivottavasti edes kerran kuussa. Olen ollut myös yksinhuoltaja ja kasvattanut kolme lastani yksin. Toivon mukaan olen onnistunut kasvattamaan heistä empaattisia ihmisiä.
Mahdollisuuksien mukaan
Vanhuksen asioita ja hoitotyötä voi avittaa omainen kaukaakin, kunhan on yhteyksissä edes puhelimitse tai sähköpostilla vanhukseen ja mahdollisesti hoitohenkilökuntaan, jos sellaista jo avustamassa käy. Ihan liikaa tapaa omaisia, jotka ovat ihan avuttomia eivätkä osaa ns. roskapusseja viedä vanhempansa puolesta, vaan odottavat hoitajan vievän!?
Pitäisi lähteä sydämestä
Vaikea kysymyshän tuo on, kun on niin monenlaisia vanhempi-lapsi suhteita, kyllähän sen auttamis/hoitamisavun antamisen tulisi lähteä suoraan sydämestä. Itse en todellakaan halua, että liikaa omat lapseni tulisivat minusta huolehtimaan. Jos esimerkiksi dementoidun enkä heitä edes tunnista, niin ihan turhaa vöyhötystä sellainen. Tietyssä pisteessä on sitten vaan annettava muiden huolehtia, jos kunto tarpeeksi heikkenee. Muuten tietenkin toivoisin, että olisin lapsilleni olemassa, että jonkin verran pystyvät auttelemaan, ilman että siitä on liiallisesti heille vaivaa.
Itse olen alalla huomannut, että jos hoitaja jo käy, niin sitten ei osata tai tahdota tehdä yhtään mitään ja sysätään kaikki ns. hoitajan niskaan. Huono omatunto ainakin paistaa lapsista läpi hoitajan silmään useinkin ja tulee oudolla tapaa esille, vaikka ei olisi mitään syytäkään. On myös lapsia, jotka tietenkin käyttävät vanhempiaan vain rahahanoina ja ovat tekemisissä vain sen verran.
Monenlaista on, mutta itse en ymmärrä, että kannetaan ns. kaunaa. Vaikka välit olisivat huonotkin, niin jokin velvollisuus on huolehtia vanhemmistaan kaikilla, jos vanhemmat joskus ovat heidät kuitenkin jollain tapaa tähän elämään avustaneet ja heidän asioistaan huolta kantaneet.
Eläkkeestä pitää saada nauttia
Olen ajatellut asiaa omalta ja mieheni kannalta. Isäni on 87-vuotias ja asuu yksin 200 kilometrin päässä. Anoppi 88-vuotias 70 kilometrin takana. Me olemme eläkkeelle juuri jääneet ja meillä on useita hommia järjestöissä, vietämme aikaa Lapin mökillä ja etelässä. Huolehdimme vanhempiemme asioista tarvittaessa ja käymme vähintään kerran kuussa tapaamassa. Siinä välillä sisaruksemme myös käyvät, mutta hoitamaan emme ala. Siis hoidamme asioita ja huolehdimme heille tarvittaessa palveluja, mutta hoitaminen on eri juttu. Ei se edes sovi kaikkien luonteelle.
Omille lapsillemme olemme sanoneet, että meistä ei tarvi kantaa huolta nyt eikä tulevaisuudessa. Jos tarvitsemme apua ja hoivaa, niin hommaamme sitä (jos järki tallella). Kun on tehnyt yli 40 vuotta töitä vieraan palveluksessa, niin haluaa nauttia eläkkeellä niistä asioista, joista on haaveillut ja lähteä matkoille silloin kun on suunnitellut. Eikä tällaisten matkojen takaa pystyisikään hoitamaan säännöllisesti kumpaakaan vanhempaamme.
Ajanviettoa, ei hoitoa
Iäkkäille ihmisille pitää olla paikka jossa heitä hoitavat ammatti-ihmiset kunnioitetulla tavalla. Vanhemman lapsilla on oma elämä ja työ. Sen rinnalle on todella rankkaa ottaa 7/24 valvontaan oma isä tai äiti. Lapsilla pitää olla hyvä kunnioitus omiin vanhempiin ja käydä tapaamassa heitä, ulkoiluttaa, viettää aikaa heidän kanssaan. Liian usein vanhemmat unohdetaan hoitokoteihin, ja vasta sitten kun soitto tulee että isä/äiti on viety sairaalaan, herätään miettimään minkälaisen loppuelämän annoimme vanhemmillemme.
Osallistuminen tärkeää
Ei kokopäiväisesti, koska on omakin elämä. Väsyminen ei tee suhteelle mitenkään hyvää. Osallistuminen hoitoon ja hoivaan on kuitenkin tärkeää. Vanhuksen poismenon jälkeen tiedät tehneesi hänen vuokseen voitavasi eikä jää huono mieli.
Kuvituskuva.
Älä jätä kokonaan yksin
Yleisesti, jos lapset asuvat lähietäisyydellä tai edes samassa maassa, kuuluisi lasten pitää yhteyttä ja tarvittaessa huolehtia ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan vanhempiaan tai isovanhempiaan. Se on inhimillistä, ettei vanhusta tai muuten avun tarpeessa olevaa vanhempaa jätetä aivan yksin.
Auttaa voi valvomalla sääntöjen noudattamista
Muistisairaan ja huonosti liikkuvan ihmisen paras ja inhimillisin paikka on hyvä hoivakoti, jossa on asiantunteva ja työnsä osaava henkilökunta. Hoitokotiin voi ja pitää pitää yhteyttä, useimmissa paikoissa voi jopa yöpyä.
Mielestäni äitini on ansainnut hyvän ja arvokkaan vanhuuden, ja sen hän saa asiantuntevassa hoidossa, johon meidät omaiset otetaan mukaan. Omaiset voivat olla aktiivinen osa vanhemman elämää myös hoitokodissa. Näin vanhempi säilyttää myös itsenäisyytensä, ei tule lastensa riepottelemaksi, vaan rakastamaksi.
Voimme vaikuttaa vaatimalla päättäjiltä esim. mitoitusta vanhuspalvelulakiin. Voimme huolehtia myös muiden vanhemmista pitämällä huolta, että kunnat ja hoitolaitokset noudattavat sopimuksia, toimilupaehtoja ja lakeja. Apua antavat Valvira, Avi ja ammattiliitto Super muun muassa. Ja asiat kannattaa sopia valmiiksi jo ennen kuin vanhemman kunto romahtaa.
Fyysistä apua, muttei työleiri
Hoitaa on mielestäni väärä sana, huolehtia on parempi. Ei lapsia voi velvoittaa hoitamaan vanhempiaan, jos he ovat työelämässä ja välimatkat ovat melko pitkiä, usein on vielä omat huolehtimista ja hoitoa vaativat lapset. Nykyisessä hektisessä elämänrytmissä ei heistä voi kaikkea repiä irti, mutta huolehtimisella tarkoitan sitä, että pidetään sieltä matkan päästäkin yhteyttä eikä unohdeta, vaikka ollaankin eri sukupolvea ja mielenkiinnon kohteet ovat ehkä erilaisia.
Asiaan vaikuttaa vielä se, onko lapsia yksi vai useampia. Jos lapsilla on mahdollisuus hoitaa vanhempiaan, se on hieno asia, mutta lähellä asuvilla siihen on helpompi mahdollisuus kuin kaukana asuvilla. Kaukaakin voi hoitaa puhelimitse tai netissä jotain asioita, jos vanhempi ei itse siihen kykene.
Itselläni, kun voimani ovat sairauksieni vuoksi heikot, kerron jo etukäteen lapsille, mitä töitä äidillä on varastossa, kun tulevat käymään. Käyvät usein eri aikoihin, jolloin mm. painavammat ja ns. harvemmin tarvittavat hankinnat onnistuvat. Haluan, että kotini ei ole heille mikään työleiri, mutta saan heiltä kuitenkin tarvittaessa sitä fyysistä apua, jota tarvitsen. Henkisen puolen apu (siis ettei unohdeta) hoituu puhelimitse tai skypellä viikottain. Itselläni on kolme lasta, ja kun kaikki eivät yleensä soita samana päivänä, läheisyys kyllä säilyy. Kiitos, lapset.
Läsnäoloa
Nykyään työelämässä on tosi rankkaa, ja eläminen Suomessa on hirveän kallista. Ei voida edellyttää, että vanhusten täydellinen hoito ja huolenpito on omaisten tehtävä. Yhteiskunnan tehtävä on taata kaikille mahdollisuus arvokkaaseen vanhuuteen ja hoivaan. Mutta kaikkien meidän tehtävä on olla läsnä vanhusten elämässä säännöllisesti, ei kerran vuodessa jouluna tai jonain muuna juhlapäivänä. Joku voi auttaa hoitamalla, joku taloudellisesti, joku olemalla läsnä viikottain, päivittäin jne. kukin mahdollisuuksiensa mukaan.
Pakkopulla ei hyödytä
Hoitosuhde vanhempaan on ymmärtääkseni helppo ja luonnollinen, mikäli suhde vanhempiin on normaali ja kunnossa. Lisäksi välimatkan täytyy olla kohtuullinen, jotta hoitosuhde voi toimia. Tilanteessa, jossa hoitosuhde on ns. pakkopullaa, ei tilanne varmasti tyydytä kumpaakaan osapuolta.
Historia huomioon
Jokaisen tulisi huolehtia vanhemmistaan, se tulisi kirjata perustuslakiin. Totta. Mutta jokaisen vanhemman tulisi myös huolehtia lapsistaan, ja sekin toteutuu tänä päivänä todella huonosti. Näin ollen en siirtäisi hoitovelvoitetta lapselle, jota ei ole aikoinaan myöskään huollettu vanhemman taholta.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan
Kohtuudella mennään tässäkin asiassa. Ei voi odottaa, että hoitaisi vanhempaa, joka asuu parin sadan kilometrin päässä, mutta säännöllisesti voi toki käydä ja hoitaa sovitut asiat silloin. Sisarusten kesken voi jakaa näitä tehtäviä, ettei kukaan väsy loppuun asti.
Toinen juttu on syyllistävä vanhempi, joka jaksaa vaatia passausta, mutta ei itse ole aikanaan auttanut lapsensa perhettä pienten lasten hoidossa edes tilapäisesti. Jos on halunnut ”keskittyä vain itseensä” eläkkeelle päästyään, sopii sitten keskittyä itseensä loppuun saakka, onhan varmaan ollut aikaa keskittyä oman hoitonsa järjestelyynkin...
Hoitaja itsekin iäkäs ja sairas
Iäkkäillä vanhemmilla usein iäkkäät lapsetkin, josta seuraa ongelmia. Yli 80-kymppisillä on yli 60-kymppiset lapset. Ystäväni 66-vuotias tytär on 85-vuotiaan äitinsä hoitajana sairaampi kuin äiti. Lapsenlapsille hoitovastuun siirto voisi tuottaa ongelmia; koulu, lapsenhoito, tiukka työelämä. Ei ole helppoja vastauksia.
Kuvat: Colourbox.com