Studio55.fi kysyi lukijoiltaan, minkälaisia eläimiä he ovat kohdanneet Suomen luonnossa. Vastaajat ovat paenneet hirveä, lähes koskettaneet sutta ja viihtyneet hyvän tovin metsässä ilvekselle jutellen.
Hirvi lähti seuraamaan
Olin tavanomaisella iltalenkillä ja kävelin pyörätiellä, kun huomasin, että jokin iso eläin tulee vastaan. Ensin luulin sitä irtipäässeeksi hevoseksi, mutta sitten minulle valkeni, että se on hirvi. Se tuli kovaa vauhtia kohti eikä aikonutkaan väistää, joten minun oli pakko pinkaista metsän suojaan.
Hirvi oli ylivuotinen vasa. Se korskui kuin hevonen, kuopi maata ja jäi tuijottamaan minua kyykkiessäni puun takana. Kesti kauan ennen kuin se poistui ja uskalsin tulla esiin.
Jatkoin lenkkiä, kunnes kuulin metsästä rapinaa ja huomasin, että hirvi seurasi minua metsässä kulkien. Silloin minulle tuli kiire. Juoksin, minkä kintuista lähti ja varoittelin vastaantulijoita oudosti käyttäytyvästä hirvestä. Oli se aikamoinen kokemus, ja myönnän, että pelkäsin.
Kuvituskuva.
Ilves kotipihalla
Asun pienessä kylässä maaseudulla kotieläimieni kanssa. Olin illalla ulkovarastossa, kun näin silmäkulmassani liikettä – ilves pihalla, rappusteni edessä! Rappusten alta kissani tuijotti petoa takaisin, eikä etäisyyttä ollut kuin kaksi metriä. En muista, milloin olisin juossut yhtä lujaa. Ilves lähti viidestä metristä edestäni pitkillä loikilla takaisin metsään, eikä kissalleni käynyt mitenkään. Toinen kissani oli kadoksissa viisi päivää, kunnes uskalsi palata takaisin.
Minusta on hienoa, että metsässä on petoja, mutta avainsana onkin tuo metsä. Ei petoja omalle pihalleni keskelle asutusta, kiitos. Riistapäällikön neuvosta kuljen lähimetsissä mekastamassa päivisin, jotta ilveksen päivälepo häiriintyy ja se ymmärtää siirtyä kauemmas asutuksesta. Muuten se jää nurkkiin pyörimään ja napsii eläimeni yksitellen. Olen edelleen huolissani ja varuillani pedon hyökkäyksen jäljiltä, vaikka tilanteesta on pari viikkoa aikaa.
Hirvi tuijotti takapihalla
Leikimme pikkuvillikseni kanssa Espoossa takapihalla palloleikkiä. Satuin vilkaisemaan ylös metsäkumpuun. Ja mikä se siinä noin 20 metrin päässä tuijottikaan: valtavan iso hirvi! Kaappasin koiran syliin ja juoksin talon taakse hippulat vinkuen ja sydän pamppaillen. Tiesin jäljistä päätellen, että hirvi joskus majailee takamaastossa.
Kuvituskuva.
Susi marjametsässä
Olimme Kainuussa marjametsässä suon laidassa. Takaani kuului sellainen kahahdus, että vilkaisin, mikä siellä: iso susi ohitti aivan vierestä. Olisin yltänyt koskettamaan sitä. Vaimo oli vähän matkan päässä metsätiellä. Susi ohitti hänet aivan läheltä ja meni menojaan, olisiko jäljittänyt jotain saalista. Olemme olleet siitä lähtien aika varovaisia metsässä liikkuessamme.
Hirvi ryntäsi pihaan
Istuin mökin pihalla niin sanotussa lepolassessa, kun kuulin ryminää metsästä. Kohta loikkasi hirvi pensasaidan läpi pihaan ja kompastui lepolasseen, jalka kankaasta läpi. Ehdin täpärästi hypätä alta pois. Hetken kompuroituaan hirvi jatkoi matkaa, ja minä ihmettelemään rikkoutunutta auringonottoalustaa sekä sorkanjälkiä nurmikossa. Sydän hakkasi pitkään. Onneksi en ollut makuuasennossa – en olisi ehtinyt alta pois.
Juttelua ilveksen kanssa
Kuusi–seitsemän vuotta sitten toukokuun lopulla menin polkupyörällä metsäautotietä niitylle katselemaan naapurin kylvötöiden edistymistä. Pellolla puron reunalla syrjäsilmällä näin, että tiellä noin sadan metrin päässä paikasta, johon jätin pyöräni, vilahti jotain punaruskeaa. Kävelin takaisin tielle päin ja ajattelin, että voi olla koira tai kettu liikkeellä.
Kun pääsin tielle, vilkaisin edelleen jatkuvan tien suuntaan, ja kas: siellä jokin eläin meni tien yli metsän puolelle. Ehdin sen verran nähdä, että näytti ilvekseltä. Epäilin kyllä kovasti, ettei arka eläin näyttäydy ihmiselle. Ajoin pyörällä paikkaan, josta näin sen menneen metsään, ja siellähän se ilves aivan ilmielävänä istui pienen kuusentaimen takana. Luuli varmaan olevansa hyvässä piilossa, koska ei lähtenyt mihinkään, vaan rauhassa istui ja katseli, kun tulin kohdalle.
Kuvituskuva.
Laitoin pyörän jalalle ja katselin kaveria pitkän aikaa. Juttelin sille, ettei tarvii pelätä minua, en ole metsämies. Kävelin tiellä muutaman metrin pyörän luota kumpaankin suuntaan, ja ilves seurasi katseellaan. Sitten ajoin pyörällä samalla tavoin viisi–kuusi metriä kumpaankin suuntaan. Ilves edelleen vain istui ja katseli minun touhuja.
Laitoin taas pyörän jalalle, ja katselimme toisiamme pitkän tovin. Ilves katseli kovin pellolle päin ja ajattelin, että tulinko häiritsemään sen teerijahtia – tai sitten sillä oli pentuja viereisellä pellolla, jossa oli pitkää kuloheinää ja istutettuja kuusentaimia. Kun kyselin pellolle katselevalta kissapedolta, että mitäs kuuluu, niin se vähän vaimeasti murisi ja viikset vipatti, samoin kuin kissalla kun se jahtaa lintuja.
Meillä oli väliä noin neljä–viisi metriä. Ajattelin, että eihän ilves ihmisen kimppuun käy – ja jos käy, niin huomisesta lehdestähän sen saa sitten lukea. Lähdin lähemmäs ja mietin, että kummanhan hermo pettää ensin.
Pääsin noin kolmen metrin päähän, kunnes ilves hitaasti ja arvokkaasti nousi istumasta ja suuntasi metsään. Eikä mitään kiirettä kaverilla ollut: menin perässä vähän matkaa, ja se mennessään kurkisti muutaman kerran jälkeensä kuin varmistaakseen, etten tule perässä. Kyllä harmitti, kun en omistanut vielä silloin kameralla varustettua kännykkää.
Studio55.fi
Kuvat: Colourbox.com
Karhu hyökkää harvoin ihmisen kimppuun
Karhun kanssa kasvotusten: Kalastaja pelastui matkimalla koiraa