Luksusjahdin uppoamisesta selvinnyt kertoo kauhunhetkistä: "Menetin vauvani mereen"
Sisilian rannikon edustalla uponneella jahdilla ollut brittiläinen äiti on kuvaillut pitäneensä tyttövauvaansa meren pinnan yläpuolella pelastaakseen tämän hukkumiselta.
Charlotte Golunskin, hänen yksivuotiaan tyttärensä ja kumppaninsa kerrotaan kuuluvan 15 ihmisen joukkoon, jotka pelastettiin luksusjahti Bayesianilta varhain maanantaina. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.
Kuusi ihmistä on kateissa ja yksi mies löydettiin kuolleena hylyn ulkopuolelta. Kadonneiden joukossa on brittiläinen teknologiayrittäjä Mike Lynch, joka oli äskettäin vapautettu Yhdysvalloissa 11 miljardin dollarin petossyytteistä.
56-metrinen alus, jossa oli 10 miehistön jäsentä ja 12 matkustajaa, upposi puolen kilometrin päässä Palermon rannikosta. Se oli joutunut yön aikana voimakkaaseen myrskyyn.
Golunski kertoi italialaiselle La Repubblica -sanomalehdelle, että hänen perheensä selvisi hengissä, koska he olivat kannella silloin, kun jahti upposi.
"Kaikki oli pimeää"
Hän kertoi heidän heränneen yöllä kovaan ukkoseen, joka tuntui maailmanlopulta.
– Kadotin tyttäreni meressä kahdeksi sekunniksi ja halasin häntä nopeasti aaltojen raivon keskellä, lehti siteerasi häntä.
Golunski kertoi pitäneensä lastaan pinnalla kaikin voimin estääkseen tätä hukkumasta.
– Kaikki oli pimeää. En pystynyt pitämään vedessä silmiäni auki. Huusin apua, mutta kuulin ympäriltäni vain muiden huutoja, hän lisäsi.
Hänen mukaansa 11 ihmistä pystyi kiipeämään pelastusveneeseen. Kaikki kolme perheenjäsentä säilyivät vahingoittumattomina ja heidät vietiin sairaalaan tarkastettaviksi.
Läheisen veneen kapteeni Karsten Borner kertoi miehistönsä ottaneen pelastusveneeseen eloonjääneitä, joista kolme oli vakavasti loukkaantunut.
Hän kertoi italialaiselle Rai-uutistoimistolle, että superjahti kallistui kyljelleen ja upposi muutamassa minuutissa.
– Kaikki tapahtui todella nopeasti, hän sanoi.
Aluksen hylky on löydetty merestä 50 metrin syvyydestä, ja pelastajat etsivät paikalla yhä kadonneita.
Lähde: BBC
Uusimmat
-
00:15
9–2! Harry Kane ja Bayern järjestivät historialliset murskajaiset
-
00:05
Uutuuskirja: Ari Vatasen menehtyneen Kim-pojan syytökset järkyttivät perhettä – rallilegenda myöntää: "Vien hapen tilasta"
-
22:54
"Maailman monsterimaisimman kehonrakentajan" kuolemasta riipaiseva kuvaus – vaimo paljasti hänet romuttaneen viestin
-
22:52
Liverpool selvisi shokkialusta – Tuomas Virkkunen antoi täyslaidallisen: "Amatöörimäistä"
-
22:51
Näin Jyrki Katainen kommentoi Henna Virkkusen EU-salkkua
-
22:04
Liverpool-fani kuollut Mestarien liiga -ottelun alla
-
21:56
Hizbollah syyttää Israelia hakulaitteiden räjähdyksistä – uhkaa kostavansa
-
21:45
Portugalissa koulupuukotus – ainakin viisi haavoittunut
-
21:45
Ensitreffit-Jenni salamarakastui Jyrkiin – kannattaako ihastua noin nopeasti?
-
21:44
Häkellyttävä suoritus potkaisi Mestarien liigan käyntiin – Valioliiga-seura nautti hullunkurisesta maalista
-
21:35
Kommentti: Henna Virkkunen pääsee EU:n päätöksenteon ytimeen – sooloilijat on siivottu, komissio on entistä vahvemmin von der Leyenin hallussa
-
21:02
Jokereille murskavoitto – Valtteri Filppula palasi ryminällä
-
21:00
Design-kodit – tässä on kolmas Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:58
Esa Lindell solmi uuden NHL-sopimuksen – palkka pieneni
-
20:53
Tappara vakuutti ja täräytti voittotilin auki – maalivahti jyrättiin kuohuttaneessa tilanteessa
-
20:46
Haihyökkäys suomalaisten suosikkikohteessa – yksi kuoli
-
20:31
Pikkupojan ja isomummin koskettava hetki sai yllättävän käänteen: "Sitten sinä olet kuollut"
-
20:25
Ex-vaimo Birgit kertoo riipivän rehellisesti edesmenneen Tapio Suomisen sairaudesta: "Hän koki niin ääretöntä tuskaa"
-
20:17
Kauhueliö kuin Alien-elokuvista: Munii elävään isäntään ja purskahtaa sen vatsan läpi
-
20:11
MTV seuraa: Useita hakulaitteita räjähti eri puolilla Libanonia – 9 kuollut ja lähes 3000 loukkaantunut
-
Lataa lisää