Kryptovälittäjä FTX:n perustaja Sam Bankman-Fried, 30, eli Bahamalla lääkehuuruista elämää polyamorisen "haareminsa" kanssa ennen pidätystään tämän kuun puolessa välissä.
Luksuselämänsä kryptovaluuttojen kuninkaaksi tituleerattu Sam Bankman-Fried kustansi sijoittajilta petkuttamillaan rahoilla.
Rikkauksista ryysyihin
Bankman-Fried perusti FTX:n vuonna 2019. Se kasvoi nopeasti maailman kolmanneksi suurimmaksi kryptovaluuttojen välittäjäksi. Yhtiön arvo oli parhaimmillan yli 30 miljardia Yhdysvaltain dollaria, nykykurssilla lähes saman verran euroissa.
Konkurssiin yhtiö ajautui marraskuussa. Tuolloin Bankman-Fried kertoi tilillään olevan enää 100 000 dollaria.
Ökyelämää Bahamalla
Ennen FTX:n romahdusta Bankman-Friedillä oli miljoonien dollarien huvila Bahamalla.
Hän eli valtavassa kattohuoneistossa parikymppisten bisneskumppaneidensa kanssa. Ystäväpiiriin kuului elokuva- ja mallimaailman tähtiä ja muun muassa kuuluisia jalkapallo- ja koripallopelaajia, kertoo muun muassa espanjalainen El País.
Saarella asui myös muita FTX:n työntekijöitä sekä Bankman-Friedin sukulaisia yrityksen kustantamissa talossa.
Lue myös: Kryptomarkkinoilla riittää turbluenssia – kriisiin ajautunut kryptovälittäjä FTX kaatui yrityssaneeraukseen
Mikään ei ollut liikaa
Mikään ei tuntunut olevan Bankman-Friedille liikaa.
The Financial Times raportoi, että kun yritys oli siirtänyt pääkonttorinsa Japanista Bahamalle viime vuonna ja sen johto oli tajunnut, että he eivät voi saada Amazonin kuljetuksia saarelle, ryhmä järjesti yksityisen lentoyhtiön lennättämään tavarat Bahamalle Miamista Yhdysvalloista.
Bankman-Fried myös lahjoitti rahaa sekä Yhdysvaltain demokraatti- että republikaanipuolueelle.
Samaan aikaan hän yritti huijata kaikkia, että on varattomampi kuin onkaan median mukaan ajamalla Toyota Corollalla ja pukeutumalla arkisesti teepaitaan ja shortseihin.
Lisäksi hän antoi ymmärtää, että kerää rahaa vain lahjoittaakseen sitä hyviin tarkoituksiin.
Puhuessaan 30 miljoonan dollarin luksusasunnostaan, hän kuvaili sitä neljälle ihmiselle tarkoitetuksi luukuksi, jossa asuu kymmenen ihmistä.
– Se on ihan kiva, vaikkakin ahdas, Bankman-Fried sanoi CNBC:n haastattelussa muutama kuukausi sitten.
"Kaikki olivat romanttisissa suhteissa keskenään"
Bankman-Fried oli tavannut yrityskumppaninsa ja asuintoverinsa arvostetussa yhdysvaltalaisessa opinahjossa Massachusetts Institute of Technologyssa eli MIT:issa, jossa hän opiskeli fysiikkaa, sekä sijoitusyhtiö Jane Streetissä, jossa hän aloitti uransa ja oppi sijoitusmenetelmiä.
CoinDesk-sivuston mukaan kaikki kymmenen olivat tai olivat olleet romanttisissa suhteissa keskenään.
Ryhmä harrasti mediatietojen mukaan jonkintasoista polyamoriaa, joka on yksi moniavioisuuden muoto. Myös Wall Street Journal raportoi, että romanttiset suhteet FTX:n johtoon kuuluvien jäsenten välillä olivat yleisiä.
Nämä haaremihenkiset uutiset vaikuttivat osaltaan firman romahdukseen.
Kun Bankman-Friediltä kysyttiin ryhmän sisäisistä suhteista, hän sanoi olevansa kyllästynyt uteluihin niistä.
Lue myös: Häpäisty kryptoyrittäjä Bankman-Fried pidätettiin Bahamalla
Huumeet ja lääkkeet osa elämää
Myös huumeiden, piristeiden, masennuslääkkeiden ja muiden lääkkeiden kerrotaan olleen tärkeä osa kattohuoneiston elämää.
– Mikään muu kuin säännöllinen amfetamiinin käyttö ei saa ymmärtämään sitä, miten typeriä monet tavallisten ihmisten kokemukset ovat, Bankman-Friedin ex- tyttöystävä Caroline Ellison, 28, tviittasi viime vuonna.
Bankman-Fried itse kuvasi lääkkeitä elämää mullistavaksi voimaksi.
– Stimulantteja kun heräät, unilääkkeitä, jos pitää nukkua, Bankman-Fried summasi vuonna 2019.
Kryptokuningas sanoi podcastissaan vuonna 2020 myös, että "ainakin puolen ihmiskunnasta pitäisi syödä jonkinlaisia lääkkeitä, koska ne tekevät elämästä paljon paremman".
Toisaalta hän on median mukaan myös sanonut, että hän ei ole koskaan nähnyt laittomien huumeiden käyttöä toimistossaan tai kattohuoneistossaan järjestetyissä juhlissa ja että käytti itse vain lääkärin määräämiä lääkkeitä.
– Kun juhlimme, pelasimme lautapelejä, hän väitti The New York Timesissa.
Lue myös: Kryptohuijauksesta syytetty Bankman-Fried vapautettiin 250 miljoonan takuita vastaan
Kattohuoneistosta toukkia ja rottia vilisevään vankilaan
Bankman-Fried pidätettiin Bahamalla 12. joulukuuta, kun Yhdysvaltain finanssivalvontaviranomainen nosti häntä vastaan syytteet miljardien dollarien talousrikoksista.
Hänet siirrettiin tuolloin pahamaineiseen Fox Hillin vankilaan. Sen kuvataan olevan täpötäynnä nälässä viruvia vankeja ja sen sellien väitetään olevan rottien, toukkien ja hyönteisten asuttamia.
Viime viikon lopulla Bankman-Fried luovutettiin Yhdysvaltoihin, jossa hänet vapautettiin 250 miljoonan dollarin takuita vastaan.
Bankman-Friedin odottaa oikeudenkäyntiä vanhempiensa kotona Kalifornian Palo Altossa ja käyttää jalkapantaa, jolla seurataan hänen liikkeitään. Hänen vanhempansa ovat oikeustieteen professoreita.
Jos Bankman-Fried tuomitaan, hän voi joutua viettämään koko elämänsä telkien takana.