Lukupiirissä luetaan kiehtovia, keskustelua herättäviä kirjoja! Tämän viikon teoksena on koskettava runokirja Ohikulkijan tuoksu, jonka jokainen runo on rakkausruno.
Runoteos: Ohikulkijan tuoksu
Kirjailija: Katriina Ranne
Kustantaja: Gummerus
Helmiä: 5
Kenelle: Runotytöille, runosieluille – ja niille, jotka eivät ole koskaan runokirjaan tarttuneet
Rakkautta, intohimoa, kaipuuta, katkeruutta, sydän syrjällään eloa, himossa ja kaipuussa heränneitä lakanoita.
Sinun vasemmalle korvalehdellesi minä
suutelisin unen
jokaikisenä iltana.
Sinun tähtesi sytyttäisin
öisin tähdet.
Sinä
et sitä tiedä.
Rakkausrunot tuntuvat puhuttelevan erityisesti sellaista lukijakuntaa, jotka lukevat tuonkaltaiset runoteokset hiirenkorville, kirjoittavat keskeneräisiä sulosanoja sanomalehtien reunoille, jotka ovat ikuisesti uskollisia ikuisen rakkauden palolle, jotka näkevät jokaisessa hetkessä jotain sanomattoman maagista, jokaisessa ohikulkijassa sielunkumppanin poikasen, jokaisessa pienessä teossa merkityksen – kutsun heitä myös romantikoiksi.
Minä väitän, etten ole romantikko. Mutta.
Sitten avasin kirjan, jonka sisällysluettelo sisälsi nämä kappaleet:
Sinä olet leikki
Mutta hän ei pidä kanelista
Kolo kahden sohvan välissä
Vain kesy kissa kiduttaa saalistaan
Kun rahat loppuu, pidä juhlat
Sinun katseesi on maaliskuu
Teelehtien halu
Katriina Ranteen Ohikulkijan tuoksu on sykähdyttävän kaunis, raadollisen koskettava, jopa hätkähdyttävä runoteos. Runot hiipivät omalle hipiälle, tuntemattomat ja tutut tuoksut takertuvat hihanreunoihin ja saavat lukijan kadehtimaan sivuilla lepäävien sanojen helppoutta, kaunista sointuvuutta sekä ennen kaikkea hetkiin kätkettyä aitoutta.
Rakastan sinua kuin mökin kirjahyllyn ainutta romaania,
kuin valoa, kuin astioita joita tiskaa yhä uudestaan.
Joka aamu minä ihailen teekannua käsissäni:
mikä muoto, mikä paino, mikä tuntu. Ja että sillä vielä voi kaataa!
Rakastan sinua niin kuin rakastan hangen ääntä askeleen alla,
niin kuin rakastan lumen alle jääneitä sienipaikkoja
joista en kerro kenellekään
Käsinkirjoitetut rakkausrunot eivät ole täynnä helmin kirjailtuja korulauseita, vaan todellisen makuisia, hajuisia ja tuntuisia hetkiä, kohtaamisia niin läheltä, mutta silti niin kaukaa: sivustakatsojan silmillä, ohikulkijan intensiivisyydellä, sen henkilön läsnäololla, joka oli vain hetken aikaa vierellä. Se on matka kohti valoa.
Proosarunous oli itselleni jokseenkin vieras tuttavuus, jolle en ole vielä uskaltanut tarjota päiväkahveja. Siksi hitusen vierastin Ranteen tarinallisia runoja, joissa ei leikitelty riviväleillä.
”Jokaisen naisen on opittava luonnonlaki: miehet katoavat. Se tapahtuu juuri kun olet leiponut hänelle piparkakkuja, juuri kun äitisi on saanut villasukat kudottua. Tapaat toki uuden miehen, mutta hän ei pidä kanelista ja sukat ovat liian suuret. Sinä opettelet huovuttamaan. Juuri kun olet vaihtanut verhoja ja sukunimeä, mies katoaa. Tapaat toki uuden miehen, mutta hänellä on eri lempiväri. Sinä hankit uudet rintaliivit ja opettelet portugalin. Juuri kun olet postittanut hääkutsut, mies katoaa. Tapaat toki uuden miehen, mutta hänellä on eri nimi kuin kutsukortissa. ---”
Olisinko itkenyt yhtä monta lähdettä
lähtenyt loukustasi yhtä monesti palaamatta koskaan
ennen kuin bussipysäkillä kätesi laskeutuivat
murtuneille olkapäilleni
pakkasivat luunsirut taskuusi
taluttivat minut takaisin
Suosittelen lämpimästi tarttumaan Ohikulkijan tuoksuun. Meissä kaikissa piilee romantikko – oli se sitten katkera, kaipuisa, entinen tai nykyinen, haaveisiinsa eksynyt, hylätty tai himoittu.
Kursivoidut kohdat ovat otteita Ohikulkijan tuoksu -teoksen runoista.