Lumi ei tee bostonilaisista vain hulluja, vaan myös kekseliäitä

Bostonin korkeat lumikinokset ovat innostaneet kaupunkilaisia erilaisiin hullutuksiin.EPA
Julkaistu 24.02.2015 15:12

MTV UUTISET

Bostonin asukkaat ovat ottaneet kuluneena talvena kaiken mahdollisen irti ennätyksellisestä lumimäärästä.

Viime viikolla Bostonin pormestari joutui vetoamaan kaupungin asukkaisiin, jotta he eivät  osallistuisi Twitterissä leviävään #BostonBlizzardChallenge-lumihaasteeseen.

Haasteeseen osaaottavia pyydettiin kuvaamaan video, jossa he hyppäävät alusvaatteisillaan lumihankeen ikkunoistaan.

– Tämä on typerä juttu, jossa voi tappaa itsensä, jyrähti pormestari.

Osa bostonilaisista on toteuttanut itseään myös luovasti lumikinosten keskellä.

Muutama viikko sitten 29-vuotias Ari Goldberger kyseli Facebookissa, miten kannattaisi toimia lumiauran kasaaman, 4,5 metriä korkean lumikinoksen kanssa. Kyseinen kinos oli aurattu ikävästi keskelle väylää, jota pitkin Goldberger pyöräili töihinsä.

The Telegraph -lehti kertoo julkisen Facebook-keskustelun päätyneen siihen, että pian paikalla oli useita ihmisiä lapioineen. Kinoksen läpi lapioitiin reilun 12 metrin pituinen alikulkutunneli, jota pitkin Goldberger pääsi pyöräillen sujuvasti työpaikalleen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat