Pohjoisen hiihtolomaviikolla talven ystävien kannattaa pysytellä pohjoisessa.
Etelä- ja Länsi-Suomessa lumimäärät ovat olleet jo hyvän tovin nollalukemissa. Tällä viikollakaan tähän tuskin on tulossa muutosta.
– Lumet painottuvat maan keski- ja pohjoisosiin, sanoo meteorologi Joonas Koskela.
Muualla sateet tulevat lähinnä räntänä tai vetenä.
Lapissakin on hiukan tavallista vähemmän lunta vuodenaikaan nähden – noin 30 sentistä Kilpisjärven metriin.
– Ei siellä ole huolta, etteivätkö talviset olosuhteet jatkuisi.
Lue myös: Liisa Rintaniemi: Suomi jakautuu kahtia
Tavallista lauhempaa
Etelässä sää on jo monin paikoin keväinenkin. Kuukausiennuste hehkuu punaisena koko viikon osalta.
– Ovathan nämä (lukemat) korkeita. Pikkuhiljaa plussan puolelle pitäisi mennä, mutta ei nyt ihan viiteen asteeseen missään nimessä vielä.
– Loppuviikolla on vilkkunut joissakin ennusteissa lähemmäs kymmentäkin astetta.
Kevättä Koskela ei kuitenkaan uskalla vielä julistaa alkaneeksi.
– Ei vielä ihan uskalla sanoa, että kevät alkaisi edes Etelä-Suomessa.
Katso artikkelin videolta lumikartta ja koko viikon ennuste tämän viikon osalta.