Luokkahevonen on valtakuntansa diktaattori – ”Houkuttelin raveihin aidanraosta porkkanalla”

Don Romantique
Don Romantiquelle etujalkojen hankositeet ovat Akilleen kantapää.Marinka Massa
Julkaistu 23.02.2016 17:06
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Don Romantique palaa kilparadoille puolentoista vuoden sairaustauon päätteeksi. Kiltillä luokkahevosellakin on omat oikkunsa.

Kahdeksanvuotiaaksi kääntynyt ori Don Romantique käyttäytyy suurimman osan ajastaan kuin ihmisen mieli. Paitsi tarhassa, omassa valtakunnassaan.

– Hevonen ei anna tarhasta kiinni jos ei halua. Onneksi sen kyllä näkeekin jo pitkälle että mikä on mieliala. Jos nimittäin astuu oriin reviirille väärään aikaan, voi hyvinkin saada kaviosta, valmentaja Marinka Massa paljastaa.

– Tänään houkuttelin sen lähtemään raveihin aidan takaa porkkanan avulla. Mutta kun tarhasta on poistuttu, sille käy mikä vaan.

Tuttavuuden alkuvaiheessa puolitoista vuotta sitten Massa tosin epäili, että Don Romantique saattaisi olla karskimpikin tapaus.

– Hevonen oli loukannut etujalkansa hankositeen ja meni ensi alkuun laitumelle toipumaan. Siellä se nautti vapaudesta ja orimaisuudestaan siinä määrin että meno melkein hirvitti, valmentaja muistelee.

– Mutta sitten kun aloitettiin treenaaminen talliympäristössä, käytös muuttui tyystin. Se tajusi että nyt ollaan töissä, paitsi siis silloin kun ei olla tarhassa.

Don Romantique

Nolla puuttuu

Massan mielestä Don Romantiquen voittosummassa olisi ainakin nolla perässä, mikä hevonen olisi saanut olla terveenä. Tämän hetken vajaan 19 000 euron tienestit on juostu suurelta osin nelivuotiskesään mennessä.

– Tämä on tallini paras hevonen, jolla on upeat omistajat. Hekin uskovat hevoseen ja haluavat antaa sille aikaa ja kaiken mahdollisen avun, jotta se saisi vielä näyttää luokkansa, valmentaja kehuu.

Monta kertaa loukkaantuneen hevosen kanssa eläminen ja sen valmentaminen on kurinalaista, jopa neuroottista puuhaa. Don Romantiquen jaloissa kyykkiessä kuluu päivittäin työaikaa puolisen tuntia.

­– Joka aamu jännittää kun avaa kääreet, että miltä jalat näyttävät. Sillä on magneettipatjat ja pintelit tarhassakin, ettei se loukkaisi itseään. Aamuisin ennen ulkoilua jaloissa pidetään jäitä, illalla kylmäämisen lisäksi laitetaan bliisteriä ja linimenttiä ennen kuin taas kääritään.

Maltilla kohti korkeuksia

Don Romantique on laidunlomansa jälkeen palannut pikku hiljaa koventuneeseen treenirytmiin. Viime aikoina se on juossut hiljaisia vauhtiharjoituksia kahdesti viikossa painavista kärryistä.

– Kovinta vauhtia se ravasi pari viikkoa sitten koelähdössä, kun täyden matkan voltti meni kahtakymmentä. Aika oli yllättävän hyvä, kun hevonen juoksi kuitenkin yksin ja ratahyvitys oli kolme sekuntia, Massa huomauttaa.

Valmentaja odottaa Diesel Donin kauden mittaan paljon, mikäli vain terveys kestää. Illan debyytti Teivon Toto5-kierroksella tehdään kuitenkin vielä matalalla profiililla.

– Yönmusta lähtörata kaksitoista vie kaikki toiveet yltää rahasijoille. Pääasia on että saataisi kotiin terve hevonen jolla on kaikki neljä jalkaa tallessa, valmentaja päättää.

Don Romantique kilpailee Tampereella Toto5-kierroksen toisessa kohteessa, johon pelataan myös Sija-peliä. Klikkaa tästä pelikupongille! Kaikkiin ravipeleihin voit osallistua Fintoton sivuilla.

Ravit live 5 kpl

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu