Oulun käräjäoikeus määräsi maanantaina mielentilatutkimukseen 16-vuotiaan pojan, joka puukotti luokkatoveriaan kesken koulupäivän maaliskuussa.
Puukotus tapahtui Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa Kaisaniemen yläasteella. Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että syytetty oli ottanut veitsen mukaan kouluun ja iskenyt sillä 15-vuotiasta luokkatoveriaan selkään.
– (Syytetty) on ottanut mukaansa kouluun 10 cm pituisella terällä varustetun veitsen ja piilottanut sen vaatteisiinsa. (Syytetty) on koulun tiloissa seurannut (uhria) alakerrasta yläkertaan (uhrin) kävellessä hänen edellään. (Syytetty) on ollessaan (uhrin) selän takana ottanut veitsen käteensä ja lyönyt sen voimakkaasti kahvaa myöten (uhrin) selkään, syytteessä sanottiin.
Lue myös: Syyttäjän mukaan Ylivieskan 16-vuotias koulupuukottaja suunnitteli tekoaan kuukausien ajan
Syyttäjä vaatii pojalle vähintään viiden vuoden vankeusrangaistusta nuorena tehdystä tapon yrityksestä.
Uhri on esittänyt asiassa oman rangaistusvaatimuksensa murhan yrityksestä. Sen mukaan syytetty oli suunnitellut koulusurman tekemistä useita kuukausia ja muun muassa etsinyt internetistä mahdollisimman paljon tietoa koulusurmista tai -puukotuksista.
Poika pyysi mielentilatutkimusta itse
Syytetty pyysi itse päästä mielentilatutkimukseen. Hän on myöntänyt puukotuksen, mutta kiistänyt syytteen tapon tai murhan yrityksestä. Hän sanoo, ettei tarkoituksena ollut tappaa.
– (Syytetyn) mukaan hänellä ei ole ollut mitään syytä kohdistaa väkivaltaa asianomistajaan ja väkivallan tekeminen tilanteessa on ollut jonkinlainen päähänpisto – – (syytetty) on yllättynyt teräaseen jäädessä kiinni asianomistajan selkään ja aiheuttamista vahingoista asianomistajalle, syytetyn vastauksessa käräjäoikeudelle kirjoitetaan.
Poika katsoo syyllistyneensä enintään törkeään pahoinpitelyyn. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen ja mahdolliseen rangaistukseen mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen.