Pohjois-Italiassa sijaitsevaan luolaan loukkaantuneena jumiin jäänyt luolatutkija on pelastettu onnistuneesti.
Luolatutkija Ottavia Piana, 32, saatiin pelastettua varhain keskiviikkona. Piana oli ollut tutkimassa Bueno Fontenon luolaa Bergamon lähellä kun hän lauantaina putosi useita metrejä ja loukkaantui.
Pianan kerrotaan saaneen murtumia kasvoihin, kylkiluihin ja polviin.
Pelastajat kantoivat paareihin sidottua Pianaa luolassa yli neljä kilometriä. Kapeita käytäviä pitkin kulkenutta reittiä raivattiin pienillä räjähteillä. Pelastajat pysähtyivät ajoittain tarkistamaan Pianan vointia.
Pelastustöitä hankaloitti tietyillä alueilla oleva maanvyörymisvaara. Viranomaisen mukaan onnettomuus tapahtui, kun kallio sortui Pianan jalkojen alla.
Piana kuljetettiin helikopterilla sairaalaan Bergamoon. Yli 150 ihmistä työskenteli vuorokauden ympäri naisen pelastamiseksi.
2:03
Jo toinen kerta
Piana oli mennyt luolaan yhdessä kahdeksan muun ihmisen kanssa tarkoituksena kartoittaa luolan tutkimatonta osaa.
Ryhmän jäsenet ilmoittivat naisen kadonneeksi lauantaina päästyään ulos luolasta. Pelastusryhmä löysi loukkuun jääneen Pianan myöhään sunnuntaina.
Kyseessä oli jo toinen kerta kun Piana on pelastettu samasta luolasta. Ensimmäisellä kerralla viime vuonna hän mursi jalkansa ja oli loukussa kaksi päivää.
Pianan kerrotaan todenneen lääkärille, että hän haluaa jättää luolien tutkimisen eikä mene enää koskaan luolaan sisälle.
Onnettomuusluolan kerrotaan olevan labyrintti, joka on haasteellinen kokeneimmillekin luolatutkijoille.
Lähteet: Reuters, The Guardian