Luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä vähenee – vuodessa 56 000 jäsenen lasku

Pyhän Laurin Kirkko 2017 AOP
Yleisimmät syyt kirkkoon kuulumiselle liittyvät kirkollisiin toimituksiin ja perinteisiin.Esko Jämsä
Julkaistu 27.01.2020 17:50

MTV UUTISET – STT

Viime vuoden lopussa luterilaiseen kirkkoon kuului noin 3,8 miljoonaa suomalaista eli vajaat 69 prosenttia väestöstä.

Vuotta aiemmin kirkkoon kuului vajaat 70 prosenttia suomalaisista. Vuodessa jäsenmäärä laski 56 000:lla, selviää Kirkon tutkimuskeskuksen teettämästä tutkimuksesta.

Yleisimmät syyt kirkkoon kuulumiselle liittyvät kirkollisiin toimituksiin ja perinteisiin. Vähintään melko tärkeäksi syyksi kirkon jäsenyyteen nähdään osallistuminen kaste-, hää- tai hautajaistilaisuuksiin.

Kirkollisten juhlapyhien kristillistä perinnettä piti tärkeänä jäsenyyden syynä reilut kolme neljäsosaa kirkon jäsenistä. Nyt vain puolet perusteli kirkon jäsenyyttä kirkon auttamistyöllä, kun aiemmin kyselyissä se on ollut perinnesyiden lisäksi keskeisin jäsenyyden syy.

Viime vuonna alle yksivuotiaista noin 28 300 sai kasteen. Kirkon jäsenistä kuoli liki 44 000.

Tuoreimmat aiheesta

Kirkko