Valamon munkit luopuvat omasta tahdostaan ja sitoutuvat elämään selibaatissa. Nyt entinen ateisti ja pörssianalyytikko kertovat munkkien nykyarjesta.
Auringon noustessa puoli kuuden jälkeen Valamon luostarin kirkonkellot kutsuvat päivän ensimmäiseen jumalanpalvelukseen. Toinen puolentoista tunnin mittainen palvelus odottaa illalla auringon laskiessa.
Mustissa viitoissa kulkevat munkit vaeltavat kohti valkoisena hohtavaa kirkkoa. Kirkon kupolin korkeimmassa kohdassa hehkuu kultainen risti.
Ennen sisään astumista munkit pysähtyvät tekemään ristinmerkin.
Asian ytimessä.doc: Modernit munkit
Aiempaa nuoremmat hakeutuvat Valamon luostariin munkeiksi.
Vaikeinta on ollut luopuminen omasta tahdosta, kertoo 24-vuotias viitankantajamunkki Stefanos.
21:24
Voit katsoa dokumentin maksutta MTV Katsomosta.
Heinävedellä sijaitsevan Valamon luostarin veljestö on kasvanut kymmenestä munkista lähes kahteenkymmeneen. Viime vuosina luostariin ovat hakeutuneet ja jääneet erityisesti 20–30-vuotiaat. Keski-ikä on noin 45 vuotta.
Valamossa on myös useampia iäkkäämpiä munkkeja. Heistä vanhin, yli 80-vuotias Antoni, vihittiin viime vuonna suureen skeemaan eli munkkeuden viimeiseen kolmanteen asteeseen. Nyt hän voi keskittyä täysin rukouselämään, sillä hänet on vapautettu kaikista yhteisön velvollisuuksista.
Pappismunkiksi äskettäin vihitty 30-vuotias Rafael oli vielä kymmenkunta vuotta sitten ateisti, joka ei rukoillut koskaan.
Nyt hänen tärkein tehtävänsä on rukoilu.
– Minusta alkoi teininä tuntua siltä, että uskonnossa ei ole mitään järkeä. Se taisi olla sellainen tyypillinen ateistin kehitys minussa, kuten varmaan monessa muussakin nuoressa.
Rafael on vaihtanut papin puvun päälle kullan ja sinisen sävyinä hehkuvan epitrakiilin. Se kuvastaa pappeuden siunattua taakkaa ja Jumalan armoa.
Hän heiluttaa suitsutusastiaa, josta leviää huumaavaa tuoksua. Suitsuttaminen on aineen ja tilan pyhittämistä, Rafael kertoo.
– Vanhan liiton aikaan ajateltiin, että suitsutus kohoaa taivaalle jumalaa kohti, Rafael lisää.
Viimeiset epäilyksen rippeet murtuivat
Rafaelin ajattelussa tapahtui täyskäännös, kun hän opiskeli Britanniassa filosofiaa ja kirjallisuutta vajaat kymmenen vuotta sitten.
– Yllätyin siitä, että mitä kauemmaksi historiassa menee, sitä useampi filosofi on uskonnollinen. Käsitykseni hihhuleista uskovaisista murtui, kun tajusin, että on olemassa intellektuelleja uskovia.
Rafael tunnustaa, ettei ollut koskaan lukenut Raamattua. Lopulta hän tarttui siihen katolisen kämppäkaverinsa kehotuksesta.
– Sain käsiini Johanneksen evankeliumin, joka alkaa sanoilla: Alussa oli sana ja sana oli Jumala.
Tämä mursi viimeisetkin epäilyksen rippeet, sillä kristinusko oli Rafaelin mielestä nyt hyvin filosofisesti perusteltu.
– Se oli järisyttävä kokemus. Luin evankeliumin pienessä tuokiossa yhdellä istumalla samana iltana loppuun. Koin uskoon tulemisen. Se oli voimakas tunne.
Uskoontulon jälkeen Rafael vieraili Valamossa. Luostari tuntui heti kotoisalta paikalta.
– Teki mieli jäädä tänne saman tien.
Rafael tapasi ensimmäisellä käynnillä luostarin johtajan, arkkimandriitta Mikaelin, joka teki häneen hyvän vaikutuksen.
Luostaria johtaa ex-pörssianalyytikko
Aamupalveluksesta saapunut luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael, alkaa käydä läpi laskupinoa. Tottunein ottein hän kirjoittaa nimensä laskuihin.
Sen jälkeen hän avaa tietokoneen ja kahlaa nopeasti läpi päivän uutistarjonnan. Ennen koneen sulkemista Mikael pistäytyy Facebookissa, johon hän päivittää harvakseltaan.
Ennen Valamon veljestöön liittymistä arkkimandriitta Mikael työskenteli pörssianalyytikkona.
– Aloin kolmissakymmenissä miettiä sitä, mikä on riittävän tärkeää ja mielekästä. Sellaista, mihin haluan käyttää loppuelämäni.
Mikaelilla on maisterin tutkinnot kauppatieteistä, ortodoksisesta teologiasta ja venäjän kielestä. Hän puhuu yhtätoista eri kieltä. Luostarissa hän toimii taloudenhoitajana ja päättää veljestön työvelvoitteesta eli kuuliaisuustehtävistä. Töitä tehdään kuutena päivänä viikossa.
– Veljestöllä on työvuorolista kirkkovuoroihin ja sitten on myös muita työvuorolistoja. Jumalanpalveluksiin tulee osallistua, ellei ole kipeä tai muiden töiden takia estynyt.
Luostarin johtaja päättää munkiksi vihittävien uusista nimistä. Hänen oma nimensä Mikael tulee ikonien kunnioittamista puolustaneen piispa Synadalaisen mukaan.
– Olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut ikoneista. Silloin tällöin olen itsekin niitä maalannut.
Arkkimandriitta Mikael on ollut luostarissa nyt jo yli kymmenen vuotta. Veljestö valitsi hänet johtajaksi edellisen johtajan lähdettyä kuuliaisuustehtäviin luostarin ulkopuolelle.
– Koskaan en ole katunut sitä, että miksi pitikin ryhtyä munkiksi. Kyllä se on ollut aina selvä asia, että se on ollut hyvä ratkaisu, sanoo Mikael.
"Selibaatti ei ole kova asia"
Aamupalvelukseen osallistuu myös keväällä viitankantajaksi vihitty 24-vuotias Stefanos. Hän on ollut luostarissa reilut pari vuotta.
Viitankantajana hänellä tulee olla luja vakaumus sitoutua loppuelämäksi luostariin. Luostarin johtaja kuitenkin päättää, milloin Stefanos on valmis vihittäväksi munkiksi.
– Monet sanovat, että munkkeus ja selibaatti ovat kova asia, mutta olen eri mieltä.
– Minun mielestäni kaikkein vaikeinta on omasta tahdosta luopuminen ja kuuliaisuustöiden tekeminen luostarin johtajan toiveen mukaisesti.
Stefanos sanoo miettineensä munkkeutta kymmenen vuotta ennen Valamoon tuloa.
– Minulta kysytään usein, saatteko te nauraa tai puhutteko te toisillenne. Monilla on sellainen näkemys, että tämä on tosi ankaraa.
Valamon luostarin tulot tulevat matkailusta ja myymälän myynnistä. Puodissa myydään kirjojen ja Valamon viinien lisäksi esimerkiksi erilaisia matkamuistoja.
Stefanos sanoo, että jotkut ajattelevat munkkien laiskottelevan ja elävän Kelan tukien varassa.
Munkit eivät saa Kelan tukia eivätkä palkkaa. Luostarilta munkit saavat ylläpidon, kuten oman huoneen eli keljan, vaatteet ja ruuan.
Luostarista saa olla vuosittain poissa korkeintaan kaksi viikkoa arkkimandriitta Mikaelin luvalla. Hän antaa rahat esimerkiksi bussilippuun.
Stefanoksen mukaan kaikki kuuliaisuustehtävät ovat yhtä arvokkaita.
– Esimerkiksi lehtiä haravoidessani rukoilen, sillä se pitää kiusaukset loitolla. Rukoilu auttaa keskittymään olennaiseen.
Stefanos sanoo, että munkkien tärkein tehtävä on rukoilla jatkuvasti.
– Rukoilu on meidän päätehtävä. Rukoilla maailman pelastumisen ja kaikkien maailmassa olevien ihmisten pelastumisen puolesta.
Luostarin urapolku on hankala
Luostariin tulevalla ei saa olla velkoja, velvoitteita tai sitoumuksia yhteiskunnassa. Myöskään alaikäisiä huollettavia ei voi olla.
Stefanos vertaa luostarin urapolkua siivilään, jossa on koko ajan pienempiä ja pienempiä reikiä, johon kaadetaan hiekkaa.
– Ylimmällä tasolla ovat ne, jotka sanovat joskus tulevansa luostariin. Sitten tulevat ne, jotka ottavat tänne yhteyttä, mutta eivät tule.
Stefanoksen mukaan seuraavaksi tulevat talkoolaiset.
– Sitten tulevat ne, jotka tulevat tänne oikeasti kuuliaisuusveljiksi ja osa heistäkin lähtee jo parin viikon kuluessa. Osa heistä saattaa olla muutaman vuoden ja sitten lähtevät. Sitten on osa, kuten minä, jotka vihitään viitankantajamunkiksi.
Ruokailu alkaa Isä meidän -rukouksella. Syömisen lomassa veljestö keskustelee rennosti päivän asioista.
Pappismunkki Rafael sanoo, että kuuliaisuusvelivaihe oli hänelle vaikeinta aikaa.
– Munkiksi vihkimisen jälkeen suurimmat epäilykset hävisivät. Siinä on varmaan sellainen tietynlainen armon vaikutus. Kun on päätöksen tehnyt, niin pysyy lujasti siinä.
Rafael myöntää, että uskon harjoittaminen on haastavaa.
– Muutokset eivät tapahdu hetkessä – pyhäksi ei tulla yhdessä hetkessä.
Rafael sanoo luopuneensa perheestä, sukulaisista, ystävistä ja harrastuksista.
– Tilalle olen saanut luostarista kodin. Veljestöstä on tullut läheisiä ihmisiä.
Luostarielämä houkuttelee
Veljestön jäsenet asuvat luostarin alueella Juojärven rannassa keltaisissa rivitaloissa, joka on aidattu yksityisalue.
Mikael kertoo, että veljestön koko on suurin vuosikymmeniin.
– Yksi syy on, että maailmassa on kaikenlaista epävarmuutta. On paljon kiirettä ja halutaan löytää jotakin syvempää. Yleisesti ottaen ihmisillä on merkityksettömyyden tuntua. Kirkosta ja luostarista näitä sitten löydetään.
Sauna lämpiää iltapalveluksen jälkeen puoli kahdeksalta. Saunomisen päätteeksi veljestö vetäytyy omiin huoneisiinsa.
Viitankantajamunkki Stefanos on jo parissa vuodessa löytänyt itsestään uusia puolia.
– Sehän on vain hyvä, että löytää itsestään myös huonoja asioita, sillä niin pystyy liikkumaan eteenpäin. Sehän tarkoittaa kasvua.
Pappismunkki Rafael sanoo, että hän tavoittelee onnen sijaan autuutta.
– Autuuden tavoittelu on enemmän kestävää onnea. Se on sellaista Jumalan siunausta. Sitä voi kokea, kun elää oikein Jumalan kanssa ja myös läheisten kanssa.
Arkkimandriitta Mikael vakuuttaa, että onnen voi löytää luostarista.
– Kyllä luostarista on löydettävissä onni ja rauhallisuus. Itsellä ei ole tarvetta etsiytyä täältä minnekään, päättää Valamon luostarin johtaja Mikael.
