Ulkona on tänään paljon viileämpää kuin mitä lämpömittarit näyttävät. MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoo sen johtuvan tuulesta.
Kaikista kylmin hetki lämpötiloissa on ennusteen mukaan ollut aamulla. Itä-Lapissa on ollut aamulla jopa -30 astetta. Poudan mukaan Keski-Lapin seudulla saattaa päivällä tulla -25 asteen pakkasasteita.
– Lämpömittarit tosiaan huijaavat tänään, Pouta kertoo.
Tuulen ja lämpötilan yhteisvaikutuksesta lämpötilat ovat paljon kylmempiä kuin lämpömittari näyttää. Etelä-Suomessakin on Poudan mukaan yli 20 pakkasastetta.
– Ja tuulihan vain voimistuu iltaa kohti. Meillä on nimittäin pyry saapumassa. Pyry alkaa itärajalla jo illalla ja huomisaamuun mennessä sade on vallannut Lapin eteläpuolisen osan Suomesta.
Siinä yhteydessä myös tuulee voimakkaasti, Pouta kertoo.
Varsinkin maan keskiosassa lumi tulee voimakkaan tuulen kera ja lumi nietostuu hyvin vahvasti.
– Iltapäivällä matalapaineen keskus lähestyy etelärannikkoa. Siihen liittyy voimakkaita lumikuuroja, jotka voimistuvat sulalla Suomenlahdella. Näitä lumikuuroja voi tulla etelärannikolla aika pitkäänkin. Huomenna, niin keskiviikkonakin vähän ja ennen kaikkea torstaina.