Lyyli-myrsky kuritti – kasvihuonekin meni mutkalle

Lyyli-myrsky heidi kokko kasvihuone lukija myrsky
Lyyli-myrsky tuhosi muun muassa kasvihuoneen lähes kauttaaltaan Yli-Kiimingissä.Heidi Kokko
Julkaistu 24.05.2015 14:57

MTV UUTISET

Lyyli-Myrsky riepotteli eilen Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta urakalla. Myös Yli-Kiimingissä asuvan Heidi Kokon pihamaa sai osansa myrskystä.

Kokon pihamaalla noin seitsemän neliön kokoinen kasvihuone lähti myrskypuuskien takia lentoon eilen illalla.

– Naapuri soitti meille kuuden aikaan illalla, että kasvihuoneen pleksejä lentelee pitkin heidän pihaansa. Naapuri taisi pelätä, että osuu hänen autoonsa. Emme itse olleet katsoneet ulos myrskyn aikana, Kokko kertoo.

Lyyli-myrsky heidi kokko kasvihuone lyyli myrsky

Kasvihuoneen alusta koki myös kovia

Pelastuslaitosten mukaan myrsky kaatoi eilen puita, irrotti peltikattoja ja katkoi sähkölinjoja. Pahimmillaan jopa 60 000 kotitaloutta eri puolella Suomea oli ilman sähköjä. Suurin osa vioista oli jo aamuun mennessä saatu korjattua.

– Sähköt olivat Yli-Kiimigissä poikki vain hetken, mutta vedenjakelussa oli myös ongelmia. 

Kasvihuone oli vuoden vanha. 

– Siinä vaiheessa kun se lenteli pitkin pihaa, niin tuuli kyllä todella kovaa. Aikamoisen sekasorron tuuli jätti jälkeensä, Kokko päivittelee. 

Kokko ei vielä tiedä pystyykö tavallisen kasvihuoneen korjaamaan. Metalliosat ovat hänen mukaansa aika mutkalla. 

– Täytyy nyt katsoa. Myös vakuutusasiat pitää selvittää.  Nostimme kasvihuoneen rungon nyt puiden väliin suojaan. Mutkalla se on, mutta näyttää muuten terveeltä. 

Lyyli-myrsky heidi kokko kasvihuone lyyli

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Hannu Valtan mukaan tuuli on tänään selvästi heikompaa kuin eilen, vaikka paikoitellen se voi olla navakkaa. Pohjois-Lapissa tuuli on tänään melko puuskaista, ja tuntureilla saatetaan Valtan mukaan mitata jopa myrskylukemia.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa