Maa järisi Rooman lähistöllä – vahinkoja ei ilmeisesti aiheutunut

colosseum
Italiassa Rooman lähetttyvillä järisi maa sunnuntaina. Lehtikuva
Julkaistu 24.06.2019 06:31

MTV UUTISET – STT

Italiassa pääkaupunki Rooman liepeillä tapahtui sunnuntaina maanjäristys, joka ei kuitenkaan italialaisviestinten mukaan aiheuttanut vahinkoja.

Järistyksen voimakkuus oli 3,7. Järistyksen keskus oli lähellä pientä Colonnan kaupunkia noin 30 kilometrin päässä Roomasta. Monet Colonnan ja sen lähialueiden asukkaat lähtivät kodeistaan, kun järistys alkoi sunnuntai-iltana hieman ennen kello yhdeksää paikallista aikaa.

Uutistoimisto Apin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan maa järisi vain yhdeksän kilometrin syvyydessä. Tämän vuoksi järistys tuntui, vaikka se ei ollut kovin voimakas.

Rooma ei sijaitse suoraan seismisesti aktiivisella alueella, mutta naapurialue Abruzzossa tapahtuvat maanjäristykset tuntuvat usein myös pääkaupungissa. 

Tuoreimmat aiheesta

Italia