Maailman rikkain mies kävi vähän autokaupoilla – laittoi tilaukseen 100 000 uutta pakettiautoa

1:04img
Tältä näyttää Rivianin ensimmäinen auto, täysin sähköinen R1T-avolava.
Julkaistu 25.09.2019 13:36

Ville Järveläinen

Verkkokauppajätin sähköautotilaus on historian suurin.

Maailman arvokkaimpien yritysten kärkisijoilla keikkuva verkkokauppajätti Amazon on tilannut millä mittapuulla tahansa mitattuna täysin poskettomat 100 000 uutta ajoneuvoa yhtiön kuljetustarpeisiin.

Tilatut autot ovat yhdysvaltalaisen Rivianin tulevia täyssähköisiä pakettiautoja. Amazon sijoitti Rivianiin viime vuonna 700 miljoonaa dollaria.

Astetta mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että ennen kuin Amazon ilmoitti jättimäisestä tilauksestaan, ei Rivianin sähköpakuista oltu edes kuultu.

Yhtiö on tuomassa ensi vuonna markkinoille R1T-avolavan sekä hieman myöhemmin R1S-katumaasturin, mutta nähtävästi se haluaa olla mukana myös hyötyajoneuvopuolella.

Ensimmäiset autot toimitetaan Amazonille vuonna 2021. Ensimmäisen vuoden aikana autoja on tarkoitus toimittaa 10 000, ja koko tilaus vuoteen 2024 mennessä.

Rivianiin on investoinut satoja miljoonia myös autovalmistaja Ford. Vuonna 2009 perustettu yhtiö on kerännyt rahoitusta liki kahden miljardin dollarin edestä.

Alla Amazonin Dave Clarkin twiittaama kuva Rivianin pakettiautosta.

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Amazonin perustaja ja toimitusjohtaja Jeff Bezos kertoi hiljattain, että yhtiö pyrkii täysin CO2-neutraaliksi vuoteen 2040 mennessä. Maailman rikkaimman miehen titteliä hallussaan pitävän Bezosin omaisuus on reilut 113 miljardia dollaria. Bezosin kerrotaan lisäksi seuranneen Rivianin tekemisiä mielenkiinnolla jo vuosia ennen kuin Amazon päätti sijoittaa yhtiöön.

Amazon on tehnyt isoja autotilauksia aiemminkin. Viime vuonna se tilasi Mercedes-Benziltä 20 000 Sprinter-pakettiautoa.

Lähde: Reuters

Tuoreimmat aiheesta

Autot