Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen johtaja Christine Lagarde varoittaa, että maailmantalouden kasvu on haurasta ja uhattuna. Hän kuvailee tämänhetkistä kasvua keskinkertaiseksi.
Lagarde kiittelee keskuspankkien tehneen paljon työtä sen eteen, että tilanteen kehittyminen lamaksi estetään. Hän kehottaa poliitikkoja nousemaan nyt esiin, jotta ihmisten aiheuttamia haavoittuvuuksia pystyttäisiin vähentämään.
Lue lisäksi: WSJ: Olli Rehn esillä keskusteluissa IMF:n uudesta pääjohtajasta
Lagarde sanoo uutistoimisto AFP:n haastattelussa, että esimerkiksi brexitin kaltaiset ongelmat ovat ihmisten aiheuttamia, ja ihmiset pystyvät myös nämä ongelmat korjaamaan.
Lagarde on nousemassa Euroopan keskuspankin johtoon marraskuun alussa.