Purra: Suomi ei hyväksynyt Kansainvälisen valuuttarahaston julkilausumatekstiä – yhteinen julkilausuma jäi antamatta

IMF
Yhteinen julkilausuma jäi kokouksessa antamatta, koska sen olisi pitänyt olla yksimielinen.
Julkaistu 19.04.2024 22:24

MTV UUTISET – STT

Suomi ei muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa hyväksynyt yhteistä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n julkilausumaa, kertoi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) perjantai-iltana pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Purra on loppuviikosta osallistunut Maailmanpankin ja IMF:n kevätkokouksiin, jotka on pidetty Yhdysvalloissa Washingtonissa. Purra edusti kokouksissa vaalipiiriä, johon kuuluvat Suomen lisäksi muut Pohjoismaat sekä Baltian maat.

IMF:n yhteinen julkilausuma jäi kokouksissa antamatta, koska sen olisi pitänyt olla yksimielinen. Purran mukaan esitetyssä IMF:n julkilausumatekstissä ei mainittu riittävän selkeästi Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

– Meillä ei ollut mahdollisuutta hyväksyä julkilausumatekstiä, jossa ei eksplisiittisesti ja suoraan puhuta Venäjästä, joka käy sotaa Ukrainassa. Ja tästä sodasta syntyy erilaisia taloudellisia vaikutuksia ympäri maailmaa, sanoi Purra etäyhteydellä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Venäjä-mainintaa vaativat muutkin

Tämän viikon kokousten asetelma oli Purran mukaan samankaltainen kuin viime syksynä pidetyssä kokouksessa, jossa vastaava julkilausuma jäi niin ikään antamatta. Myös tuolloin Suomi vastusti ehdotettua julkilausumaa, koska siinä ei tuomittu Venäjän toimia Ukrainassa. Purran mukaan Baltian ja Pohjoismaiden vaalipiiri oli tällä viikolla asiassa täysin yhtenäinen.

– Meille oli edelleen tärkeää, että Venäjä on mainittava siellä, sanoi Purra.

Tiedotustilaisuuden jälkeen valtiovarainministeriö tarkensi, että myös Kanada ja toinen eurooppalaisia valtioita sisältänyt vaalipiiri ei hyväksynyt ehdotettua julkilausumaa. Kokouksesta syntyi vain puheenjohtajiston lausunto, jota Purra ei myöskään allekirjoittanut.

Maailmanpankki ja IMF ovat kansainvälisiä talousjärjestöjä, jotka pyrkivät muun muassa tukemaan maailman talouden vakautta ja kasvua. Järjestöt tukevat myös kehittyviä talouksia.

Tuoreimmat aiheesta

Kansainvälinen valuuttarahasto