Maajoukkuelegenda Juha Kivilehto lopettaa huiman uransa – siirtyy kauden jälkeen suoraan päävalmentajaksi

1.04040037
MM-kisoissa Suomea jälleen edustanut Juha Kivilehto siirtyy kauden jälkeen Classicin penkin taakse.Timo Korhonen / AOP
Julkaistu 18.12.2021 18:30
Toimittajan kuva

Ville-Veikko Valta

ville-veikko.valta@mtv.fi

@veksiveksi

Maailman menestyneimpien salibandypelaajiin lukeutuva Juha Kivilehto lopettaa uransa tähän kauteen. 39-vuotias puolustaja siirtyy ensi kaudella suoraan Classicin päävalmentajaksi.

Kivilehto kertoo Classicin tiedotteessa tehneensä päätöksen uran loppumisesta viime kesän lopulla.

− Koin hiljalleen, että peliura olisi hyvä päättää omin ehdoin ja huipulla. Vaihtoehto ja aloite siirtyä Classicin päävalmentajaksi tuli toiminnanjohtaja Pasi Peltolalta. Muutamia päiviä asiaa mietittyäni päädyin tarttumaan tähän hienoon mahdollisuuteen, joskin asiaa oli alettu valmistella jo muutama vuosi aiemmin, Kivilehto totesi Classicin tiedotteessa.

Kivilehto pelaa kuluvan salibandykauden loppuun Classicin riveissä. Päävalmentajasopimus kattaa kevääseen 2024 asti.

Kivilehdon ensi kauden valmennustiimiin kuuluvat Vesa-Matti Virtanen, Henri Toivoniemi, Jori Järvenpää ja fysiikkavalmentaja Ari Haapalainen

Jo seitsemättä vuotta Classicia luotsaava Samu Kuitunen jatkaa päävalmentajana suunnitellusti kauden loppuun asti.

Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltola sanoo pitävänsä Kivilehdon valintaa seuraavaksi päävalmentajaksi itsestäänselvyytenä.

– Kivilehto on osoittanut olevansa suurten pelien mies, jolla on laaja ja syvä ymmärrys Family-yhteisöstä, pelistä sekä elämästä. Haluamme kehittää nuoria lupauksiamme olemaan parhaimmillaan suurina hetkinä − niin elämässä kuin urheilussakin, Peltola sanoo.

Kivilehto voitti maajoukkueurallaan neljä MM-kultaa ja neljä hopeaa. Seurajoukkuetasolla hän on juhlinut jo yhdeksää Suomen mestaruutta.

Tuoreimmat aiheesta

Salibandy