Maajussi-Ville nousi kirkkaasti Maajussille morsian -ohjelman 16. tuotantokauden kirjekuninkaaksi. Varo juonipaljastuksia!
Maajussille morsian -ohjelmassa kahdeksan maajussia ympäri Suomen etsivät jälleen rinnalleen puolisoa ja elämänmittaista rakkautta. Sarjan toisessa jaksossa, joka julkaistaan 4. syyskuuta, maajussit saavat viimein odottamansa kirjelaatikot, jotka heille toimittaa juontaja Vappu Pimiä joukon kokoonnuttua yhteen Naantaliin Taattisten tilalle.
Sitä ennen tänään maanantaina 28. elokuuta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa nähdään ohjelman esittelyjakso, joka on esitetty ensimmäisen kerran keväällä.
Ensi viikolla nähtävässä jaksossa kirjeensä pääsee näkemään ensimmäistä kertaa muun muassa maajussi-Ville. Ennen laatikon aukaisemista juontaja Pimiä pyytää maajussia tunnustelemaan, tuntuuko kirjelaatikko painavalta. Ville ravistelee ja kokeilee laatikkoa, todeten siellä olevan ainakin enemmän kuin yksi kirje.
– Vilkaises vielä siihen taakse. Itsesi taakse, sinne alas, Pimiä kehottaa maajussia.
Villen suureksi yllätykseksi hän löytää vielä toisen laatikon, jonka kaikki kirjeet ovat hänelle. Näin ollen Ville on saanut kaksi laatikollista kirjeitä, ollen kauden kirjekuningas.
– Oli kyllä aika uskomaton yllätys. Suoraan sanottuna en odotuksia vetänyt itselle, ja nyt pääsi sitten käymään noin. Aika raju juttu, Ville pohtii kameroille.
Kirjeitä läpikäydessään Ville yhä huokuu epäuskoaan.
– En tiedä, onko tämä oikea osoite? Tainnut mennä vähän Patella postit sekaisin, maajussi vitsailee.
Katso yllä olevalta videolta Villen reaktio kirjeisiin sekä se, miksi tilanne sai myös maajussi-Tarjan liikuttumaan.