Maajussille morsian -Milla liikuttuu hämmennyksestä kirjelaatikon avatessaan: "Veti vähän sanattomaksi"

1:18img
Milla lukee ensimmäisen kirjeensä.
Julkaistu 02.09.2024 15:00
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Milla liikuttuu kirjelaatikon avatessaan.

Maajussille morsian -ohjelman 17. kaudella seurataan jälleen maajussien ja -jussitarten matkaa kohti loppuelämän rakkautta. Kauden ensimmäisessä jaksossa esiteltiin kahdeksan maajussia, joiden joukossa on kaksi naista ja kuusi miestä, ikähaarukaltaan 21-44-vuotiaita. 

Uuden kauden toisessa jaksossa, joka on jo katsottavissa MTV Katsomossa, koittaa hartaasti odotettu hetki, kun maajussit ja -jussittaret pääsevät käsiksi heille lähetettyihin kirjeisiin.

Kolmatta vuotta suvun hevostilaa Piippolassa pyörittävä Milla, 24, on etukäteen hermostunut siitä, ovatko miehet uskaltaneet lähestyä häntä kirjeitse.

Jännitti ihan hulluna, että onko siellä yksi, kaksi vai viisi kirjettä, hän sanoo kameroille.

Kirjelaatikon sisältä paljastuu kuitenkin iloinen yllätys, kun Milla vastaanottaa läjäpäin kirjeitä.

– Taitavat ne suomalaiset miehet osata kuitenkin kirjoittaa, juontaja Vappu Pimiä hymyilee.

Milla liikuttuu hämmennyksestä kirjepinoa katsoessaan.

– Kyllähän se veti vähän sanattomaksi, että niitä oli niin paljon, hän sanoo kameroille.

Millaisia kirjeitä Milla sitten sai? Katso ensimmäinen kirje yllä olevalta videolta!

Maajussille morsian MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ma 26.8. klo 20 alkaen. Maajussille morsian: Kaikki tarinat MTV Katsomossa ma 9.9. alkaen.

MTV Katsomo+ -tilauksella seuraava jakso ennakkoon.

Tuoreimmat aiheesta

Maajussille morsian