Maakotkan pesintä onnistui niukasti edellisvuotta paremmin

Pesätarkastuksissa löydettiin 97 onnistunutta pesintää ja 113 rengastusikäistä poikasta. Kuva vuodelta 2006.
Tästä huolimatta onnistuneiden pesintöjen määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta. Kuva vuodelta 2006.Lehtikuva
Julkaistu 22.07.2015 11:16

MTV UUTISET – STT

Maakotkien pesintä on onnistunut hyvin Etelä- ja Keski-Lapissa, kertoo Metsähallitus.

Pesintätulos oli selvästi heikompi maakotkan levinneisyysalueen eteläosissa Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla sekä pohjoisessa Inarin ja Utsjoen alueella.

Tästä huolimatta onnistuneiden pesintöjen määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta. Kesän petolintujen pesätarkastuksessa löydettiin kaikkiaan 165 onnistunutta pesintää ja 192 rengastusikäistä poikasta. Asuttujen reviirien määrä nousi kesän tarkastuksissa noin 350:een.

Maakotkan pesinnät onnistuivat huonosti sekä vuonna 2009 että 2010. Erityisen huono tilanne oli vuonna 2010, jolloin poikasia löydettiin vain 83.

Maakotkien tunnetuista reviireistä noin 80 prosenttia on vanhan Lapin läänin alueella. Tänä vuonna uusia reviireitä löydettiin viisi, Metsähallituksesta kerrotaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa