Suomessa havaittiin kuluneena kesänä kaksi onnistunutta naalin pesintää, joissa syntyi yhteensä ainakin 16 pentua, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan.
Naalin pesätarkastuksissa havaittiin, että pesintä onnistui Utsjoen ja Enontekiön tunturialueilla. Enontekiöllä pesintä onnistui samalla pesällä kuin viime vuonna, jolloin naali pesi Suomessa ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen.
Naali on Suomessa äärimmäisen uhanalainen laji. Metsähallituksen mukaan Suomessa arvioidaan liikkuvan vuosittain 10–20 naalia.
Ääriuhanalainen naali onnistui pesinnässä Suomessa – ainakin 16 pentua havaittu
Julkaistu 11.09.2023 10:49
Lisää aiheesta:
Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä onnistui Suomessa kolmatta vuotta peräkkäinRiistakamerakuvista paljastui yllätys: Naalin poikasia vielä enemmän kuin uskottiinVaarantuneella valkoselkätikalla ennätyksellinen pesimävuosi – myös äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä oli lähellä onnistuaMaakotkien pesintä onnistui tänä vuonna erinomaisesti – rengastusikäisiä poikasia peräti 205 kappalettaÄärimmäisen uhanalaisella tunturipöllöllä aihetta hymyyn - pesintä onnistui Maakotkan pesintä onnistui niukasti edellisvuotta paremmin