Eteläistä Kaliforniaa vavisutti keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa maanjäristys, kertovat muun muassa CNN ja Los Angeles Times. Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen (USGS) mukaan järistyksen voimakkuus oli 5,2.
Järistyksen keskus sijaitsi lähellä Bakersfieldiä, mutta se tuntui koko Kalifornian eteläosassa, esimerkiksi Los Angelesissa.
Viranomaisten tietoon ei tullut, että järistyksessä olisi kuollut ihmisiä tai aiheutunut vahinkoja.
Järistystä seurasi kymmenittäin pienempiä jälkijäristyksiä.
Kalifornian teknologisen instituutin seismologi Lucy Jones toivoi järistyksen toimivan muistutuksena siitä, että Kalifornia kuuluu maanjäristyksille alttiiseen alueeseen.
– On myytti, että pienet maanjäristykset vapauttaisivat energiaa ja niiden myötä suuresta maanjäristyksestä tulisi vähemmän todennäköinen. Pitkällä aikavälillä meidän tulee varautua siihen, että maanjäristyksiä on enemmän kuin kuluneen 20 vuoden aikana, Jones sanoi CNN:lle.
Juttua päivitetty kauttaaltaan klo 12.25.