Voimakas maanjäristys iski Taiwaniin

AOP160824 Taiwan
Edellisen kerran voimakas maanjäristys iski Taiwaniin huhtikuussa, jolloin ainakin 17 ihmistä kuoli. Ihmisiä kuvattuna Hualienin kaupungissa toukokuussa, kuukausi voimakkaan järistyksen jälkeen.
Julkaistu 16.08.2024 05:40(Päivitetty 16.08.2024 05:57)

STT

Sara Güven

sara.guven@mtv.fi

Taiwanin itärannikkoa on tärisyttänyt voimakas maanjäristys perjantaiaamuna, kertoo Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos (USGS).

Tutkimuslaitoksen mukaan lähellä Hualienin kaupunkia tapahtuneen järistyksen voimakkuus oli 6,1. Järistyksen arvioidaan tapahtuneen noin 15 kilometrin syvyydessä.

Järistys vaikutti myös maan pääkaupunkiin Tapeihin, jossa rakennusten kerrotaan tärisseen. Tapei sijaitsee noin 150 kilometrin päässä Hualienista. Järistys aiheutti hidastuksia pääkaupungin metroliikenteeseen, uutistoimisto Reuters kertoo viitaten viranomaislähteisiin.

Viranomaisten mukaan järistyksen ei ole raportoitu aiheuttaneen tuhoja.

Jatkuvien järistyksien vuoksi Taiwanin sisäministeriö oli jo torstaina pyytänyt ihmisiä varautumaan mahdollisiin maanjäristyksiin.

Edellisen kerran voimakas maanjäristys iski Taiwaniin huhtikuussa. Tuolloin ainakin 17 ihmistä kuoli järistyksessä, joka oli voimakkain Taiwanissa 25 vuoteen. Järistys oli lähteestä riippuen voimakkuudeltaan 7,4–7,5. Sitä seurasi satoja jälkijäristyksiä.

Lue myös: Japani poistaa varoituksen megaluokan maanjäristyksestä

Japanin edustalla voimakas maanjäristys

Maanjäristys tärisytti Kalifornian eteläosia

Rodoksen lähellä maanjäristys

Tuoreimmat aiheesta

Taiwan