Maastohiihdon superlupaukselle karuja uutisia

Ruotsin kirkkaimpiin hiihtolupauksiin kuuluva Lisa Eriksson ei pääse ainakaan toistaiseksi kilpailemaan maailmancupissa. Ruotsin maajoukkueen lääkäritiimi on kieltänyt Erikssonilta kilpailemisen.

Maastohiihdon maailmancup jatkuu viikonloppuna Ruotsin Jällivaarassa. Ruotsi saa asettaa kotikisoissaan enemmän urheilijoita kuin tavallisesti ja mukana on nuoria lupauksia. Viisi nuorten MM-mitalia urallaan voittanut 20-vuotias Eriksson olisi tavallisesti ollut mukana, mutta ruotsalaisen terveydentila estää kilpailemisen.

– Hänellä on ylirasitusta. Rasituksen, palautumisen ja levon yhdistelmä ei ole kohdillaan. Siksi Lisa ei voi kilpailla, hänen pitää saada ne ensiksi tasapainoon. Tietyt arvot ovat ilmaisseet tämän. Siksi teemme näin, maajoukkueen lääkäri Rickard Noberius sanoi Expressenille.

Erikssonin tila saatiin selville syksyllä. Hän ei ole suinkaan ensimmäinen hiihtäjä, joka on saanut kilpailukiellon Ruotsin maajoukkueen lääkäreiltä. Frida Karlssonilla oli vastaavanlainen tilanne vuoden 2019 syksyllä.

– En tiedä oikein Fridan tapauksesta, sillä se oli ennen minun aikaani. Se voi kuitenkin olla jotain samanlaista, mikä vaivasi Fridaa, Noberius totesi.

Noberiuksen mukaan on liian aikaista sanoa, kuinka pian Eriksson mahdollisesti voitaisiin nähdä maailmancup-ladulla. Jällivaarassa kilpaillaan lauantaina kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailut ja sunnuntaina viestit. Ruotsilla on muutenkin vajausta joukkueessa, sillä William Poromaa, Linn Svahn, Frida Karlsson, Johanna Hagström ja Jonna Sundling ovat sivussa koronatartuntojen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat